Y-sukupolvi rynnistää uramaratonille! Treeniä ja tankkausta läpi suorituksen

Y-sukupolvi on valmistautunut juoksemaan uramaratonin, mutta pitämään myös taukoja matkan aikana. Tämä käy ilmi ManpowerGroupin tuoreesta Y-sukupolven työelämää käsittelevästä raportista. Myös millenniaaleiksi kutsuttu Y-sukupolvi pitää tärkeimpänä asiana turvallista ja vakaata työtä ja uusia mahdollisuuksia sekä työskentelytapoja. Tutkimukseen osallistui maailmanlaajuisesti 19 000 Y-sukupolven edustajaa 25 maassa. Raportti antaa käytännön vinkkejä työnantajille, kuinka houkutella, sitouttaa ja kehittää Y-sukupolven työntekijöitä.

 

Tutkimuksessa esille tulleita huomioita:

  • Y-sukupolvi valmistautuu juoksemaan“uramaratonin”. Yli puolet arvioi työskentelevänsä yli 65-vuotiaana. 37 % uskoo työskentelevänsä yli 70-vuotiaaksi, ja 12 % sanoo työskentelevänsä viimeiseen asti. Japanissa luku on yli kolmannes.
  • Y-sukupolvi työskentelee pitempään ja ahkerammin kuin aikaisemmat sukupolvet. 84 % ennustaa pitävänsä uransa aikana yli neljän viikon tauon. Vaikka naiset suunnittelevat taukoja ennen kaikkea huolehtiakseen muista – lapsista, vanhemmista sukulaisista – vapaa-aikaan liittyviä taukoja miehet ja naiset ottavat samassa suhteessa.
  • Y-sukupolvi on valmis omaksumaan uusia työskentelytapoja. Kolme neljäsosaa työelämässä olevista Y-sukupolven edustajista on kokopäivätyössä. Silti yli puolet heistä on avoimina uusille työskentelytavoille tulevaisuudessa, kuten freelance-, keikka- tai portfoliotyölle, jolloin toimeentulo ja ura muodostuvat useista työrupeamista. Maailmanlaajuisesti 34 % harkitsee yksinyrittämistä.
  • 93 % Y-sukupolvesta on halukkaita käyttämään omaa aikaansa ja/tai rahaansa kouluttautuakseen. Raportissa korostuu myönteinen korrelaatio ihmisten uralla menestymisen ja oppimisen ja oppimishalukkuuden välillä.

Y-sukupolvesta puhutaan usein hyvin omanlaisena, erityiskohtelua vaativana ryhmänään, mutta loppujen lopuksi hyvin perinteiset asiat, kuten raha ja turvallinen työpaikka sekä ura korostuvat heidänkin kohdallaan. Jopa 87 % vastaajista pitää vakaata työpaikkaa tärkeimpänä kriteerinä työnhaussa. Työmaailma ja -markkinat muuttuvat paljon nopeammin kuin sukupolvien arvot ja arvostukset, vaikka varmoja työpaikkoja on yhä harvemmassa ja uraportaat ovat muuttuneet eripituisiksi urapoluiksi siellä täällä. Tosin turvallisen työpaikan sisältö on muuttunut, ja millenniaaleille se tarkoittaa mm. mahdollisuutta kehittää osaamista, joka vastaa markkinoiden kysyntää. Elämän nopearytmisyys näkyy myös työsuhteiden ”kuluttamisessa", ja Y-sukupolvi on sitoutuneempaa ja lojaalimpaa itselleen kuin työnantajille. Tämä on ymmärrettävää, eiväthän he ole juuri kokeneet työnantajienkaan sitoutumista, taantumien ja massairtisanomisten maailmassa.

Voi olla, että turvallisuushakuisuus työpaikkojen osalta kasvaa samassa suhteessa kuin talouselämän ja maailman epävarmuus, ennakoimattomuus ja nopeat muutokset lisääntyvät. Samalla kuitenkin nähdään, että käytännössä toimeentuloa joudutaan kokoamaan useammasta lähteestä, ja työtä tehdään tulevaisuudessa monilla eri tavoilla. Jakamistalous, vertaistalous ja alustatalous ovat kasvavia ilmiöitä, joilla on suuria vaikutuksia myös työmarkkinoihin ja työsuhteisiin.

Huolimatta työsuhteiden muodoista tai kestosta työnantajien on joka tapauksessa löydettävä osaavaa henkilöstöä ja opittava uusia tapoja motivoida sekä sitouttaa ihmisiä, vaikka sitten lyhyeksikin ajaksi. Sukupolvesta riippumatta ihmiset haluavat kehittyä, tehdä itselle sopivia uravalintoja, saada lisää joustoa työhön ja päästä mukaan toimiviin työyhteisöihin, joissa heidän osaamistaan ja panostustaan arvostetaan. Se, mikä toimii Y-sukupolvelle, toimii muullekin henkilöstölle. Y-sukupolven työelämäkäyttäytymisestä työnantajilla on vielä paljon opittavaa, ennen kuin seuraava ns. Z-sukupolvi on enemmistönä.

Lue koko englanninkielinen raportti www.manpowergroup.com/millennials

 

Tutkimuksesta

Tutkimukseen haastateltiin 19 000 Y-sukupolven edustajaa ja 1500 rekrytoivassa asemassa olevaa henkilöä 25 maassa. Y-sukupolven edustajaksi luokitellaan henkilöt, jotka ovat syntyneet 1980–1995 välisenä aikana.

Tutkimusotos koostui 11 000 työssäkäyvästä Y-sukupolven edustajasta 18 eri Aasian, Amerikan ja Euroopan maasta. Lisäksi tutkittiin yli 8 000 ManpowerGroupin asiakasyrityksissä työskentelevää vuokratyöntekijää 25 maasta. Tutkimukseen osallistuneet maat ovat Argentiina, Australia, Belgia, Brasilia, Bulgaria, Espanja, Intia, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Kiina, Kreikka, Malesia, Meksiko, Hollanti, Norja, Paraguay, Ranska, Saksa, Singapore, Serbia, Sveitsi ja Yhdysvallat.