Juuso Helenius Työhaastattelu, Työnhaku

Viisi mahdollista syytä, miksi jäit ilman haluamaasi työpaikkaa

Miksi Jait Ilman Tyopaikkaa
​Mikäli useat työhaastattelusi päätyvät hylkäävään vastaukseen, saattaa olla aika reflektoinnille ja omien toimintatapojen lähemmälle tarkastelulle.

Työhaastattelut ovat työnhakuprosessin viimeinen ja ehkä tärkein etappi ennen varsinaista valintaa. Koska jokainen haastateltava ei tule kyseistä työtä saamaan, on väistämätöntä, että aina välillä tulee pettymyksiä. Jos kuitenkin läpikäyt useita haastatteluja saamatta työtarjouksia, voi olla, että jokin seuraavista asioista jarruttaa matkaasi kohti haluamaasi työpaikkaa:

1. Annat huonon ensivaikutelman

Ensivaikutelman perusteella sinusta saatua kuvaa on vaikea myöhemminkään kumota, joten siihen kannattaa kiinnittää erityishuomiota. Huonon ensivaikutelman antanut hakija jää usein ilman haluamaansa paikkaa, vaikka olisi siihen muuten pätevä. Myöhästyminen, huolittelematon ulkoinen olemus tai huonot käytöstavat ovat tyypillisimpiä ensivaikutelman pilaajia. Halusit tai et, olemuksesi on osa yleisvaikutelmaa, joka haastattelijalle syntyy – siksi siihen kannattaa panostaa.

Valmistautuminen näkyy kaikessa, mutta erityisesti haastattelutilanteessa. Siksi tavallisimpia haastattelukysymyksiä on suositeltavaa harjoitella etukäteen yhdessä sellaisen henkilön kanssa, joka on valmis antamaan sinulle rehellistä ja rakentavaa palautetta. Näin rakennat itsellesi rutiinia ja itsevarmuutta ja pystyt olemaan vakuuttava ja käyttämään enemmän aikaa tärkeisiin kysymyksiin, vastausten etsiskelyn ja takeltelun sijaan.

 2. Et perustele miksi juuri sinä olisit pätevin tähän työhön

Työnantajat etsivät rooleihin usein henkilöitä, jotka omaavat tietyt ominaisuudet ja taidot sekä kokemusta.  Ota etukäteen selvää, millaiset odotukset työnantajalla on juuri tähän rooliin. Jos tiedonhakuvaiheessa huomaat, että pätevyytesi, motivaatiosi tai odotuksesi eivät kuitenkaan kohtaisi hakukriteerien kanssa, kannattaa harkita, jatkaako prosessia ylipäätään. Jos taas olet varma, mitä työnantaja on etsimässä ja haet tehtäviä, joihin tiedät olevasi pätevä, ei sinulla mene haastattelutilanteessa sormi suuhun kysyttäessä ”miksi juuri sinä olisit pätevä tähän työhön”, vaan osaat korostaa juuri tämän työn kannalta tärkeitä vahvuuksiasi.

 3. Puhut negatiiviseen sävyyn edellisestä tai nykyisestä työnantajastasi

Jos puhut ikävään sävyyn entisestä työnantajastasi, haastattelijalle pyörähtää yleensä mieleen myös kysymys siitä, kuinka todennäköisesti tulisit levittämään ikävää kuvaa myös heistä. Useimmilla meistä on huonojakin työnantajakokemuksia, mutta annat parempaa kuvaa itsestäsi pitämällä mölyt mahassasi ja opettelemalla puhumaan kunnioittavasti kaikkia kohtaan sekä keskittymällä hyviin puoliin. Usein negatiivisetkin kokemukset ovat loppupeleissä vain kasvattaneet ja opettaneet meitä.

4. Et ole tehnyt taustatyötäsi kunnolla

Jos et ole tutustunut yritykseen ja sen toimintaan kunnolla etukäteen, vakuuttavan kuvan antaminen haastattelussa on vaikeaa. Hyvä valmistautuminen haastattelutilanteeseen kertoo rekrytoijalle paitsi sen, kuinka kiinnostunut olet kyseisestä työpaikasta, myös jonkin verran yleisistä työskentelytavoistasi. ”Kotiläksyjen” tekeminen viestittää myös siitä, oletko valmis näkemään vaivaa haluamiesi asioiden ja tavoitteidesi eteen.

5. Et esitä kysymyksiä

Mikäli olet tehnyt taustatyösi yrityksestä sekä kyseisen tehtävän toimenkuvasta ja vaatimuksista, sinulle tulee varmasti helpommin mieleen itseäsi kiinnostavia kysymyksiä, jotka haluaisit esittää. Kysymykset on hyvä jopa kirjoittaa paperille, jotta muistat ne paremmin haastattelutilanteessa.

Yhteenvetona voisi siis sanoa, että työhaastatteluun kannattaa valmistautua selvittämällä taustat yrityksestä, sen arvoista ja odotuksista kyseistä roolia kohtaan sekä pohtimalla omia vahvuuksiaan kyseiseen positioon. Hyvällä valmistautumisella voit tuntea olosi varmemmaksi itse haastattelutilanteessa, tehdä hyvän ensivaikutelman ja pitää keskustelun sävyn positiivisena.