HUOLTOASENTAJA (työkoneet ja nostimet), Tampere

Cramo on täyden palvelun rakennuskonevuokraamo, joka vuokraa asiakkailleen myös siirtokelpoisia tiloja sekä tarjoaa rakentamista, saneeraamista ja kunnossapitoa tukevia palveluja. Cramo lupaa asiakkailleen aina mainion päivän työmaalla ja kantaa vastuun paitsi hyvästä asiakaspalvelusta, myös toimitusten aikatauluista ja kaluston ja palveluiden ensiluokkaisesta laadusta. Cramo on alansa johtavia palveluntarjoajia Pohjoismaissa sekä Keski- ja Itä-Euroopassa. Cramolla on toimintaa 15 maassa noin 330 toimipisteessä ja henkilöstöä noin 2 500. Vuoden 2015 liikevaihto oli 668 miljoonaa euroa. Suomessa toimimme noin 450 työntekijän voimin yli 50 toimipisteessä. Cramo Finland Oy on osa Cramo-konsernia, jonka emoyhtiö Cramo Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.cramo.fi

Työpaikan sijainti: 
Tampere
Tehtäväalue: 
Tekniikka ja logistiikka - Engineering and Logistics
Tehtävien määrä: 
1

 

Haemme nyt Cramolle Tampereelle HUOLTOASENTAJAA vakituiseen työsuhteeseen. Huoltoasentajan tehtävä pitää sisällään pääosin henkilönostimien kunnossapitotehtäviä sekä omalla toimipisteellä että asiakkaiden luona työmailla. Haettavalla henkilöllä tulee olla hyvät tekniset taidot, sekä työkokemusta vastaavista tehtävistä, tai vaihtoehtoisesti yleisellä tasolla työkoneiden huolto- ja korjaustoiminnasta. Työ on itsenäistä, joten olet työotteeltasi oma-aloitteinen ja omaat hyvät sosiaaliset taidot sekä tiimissä että asiakaspalvelussa työskentelyyn. Työturvallisuus ja turvallinen työskentely ovat sinulla selkärangassa. 

Tehtävässä tarpeen ovat myös:

-    Perustason IT- ja englannin kielen taito

-    Soveltuva ammatillinen peruskoulutus esimerkiksi sähkö-, auto-, tai konealalta

-    Eduksi katsotaan voimassa olevat henkilönostintarkastajan sertifikaatti, työturvallisuuskortti, sähkötyöturvallisuuskortti SFS 6002 ja tulityökortti

Tarjoamme sinulle haasteellisen ja mielenkiintoisen tehtävän sekä hyvät kehittymismahdollisuudet kannustavassa ja hyvän yhteishengen omaavassa työyhteisössä. Tavoitteenamme on MAINIO PÄIVÄ TYÖMAALLA. Teemme Cramolla töitä uudenlaisten – toimivien – työpäivien eteen. Mielestämme kaikkien tulisi viihtyä työssään ja päästä nauttimaan maailmasta, jota asiakkaamme rakentavat. Joka päivä.

Jos tunnet poltetta päästä kehittämään toimintaamme ja luomaan yhdessä ammattitaitoisten kollegojen kanssa edellytyksiä asiakkaiden entistäkin paremmille asiointi- ja palvelukokemuksille, hae tätä tehtävää 26.10.2017 mennessä luomalla hakuprofiilisi palkkatoiveineen sivujemme www.manpower.fi –kautta. Lisätietoja tehtävästä antaa Manpowerin Tuuli Lamminmäki 040 648 2647. 

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta. Manpower on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys.

Viimeinen hakupäivä
2017-10-26