Työnantaja

Negatiivinen ajattelu ja muita toimiviksi koettuja tapoja antaa itseluottamukselle lisäbuustia, kun tarvitset sitä kaikkein eniten: ennen tärkeää työhaastattelua.

”Näyttele pärjääväsi, kunnes osaat” on joidenkin menestyjien neuvo. Kuulostaa ehkä simppeliltä, mutta samaa asennetta voi soveltaa työnhakuun, kun tarvitaan hyvää itseluottamusta. Tässä tapoja kasvattaa itsevarmuuttasi ja asennoitua oikein ennen seuraavaa työhaastattelua!

Säästä hyvät palautteet

Joskus tarvitaan joku toinen kertomaan, että olet hyvä. Egoa kannattaakin ruokkia aina tarpeen mukaan säilyttämällä saamasi positiiviset palautteet – esimerkiksi tekstiviestit tai sähköpostit – ja palaamalla niihin epätoivon hetkinä. Viestejä ei tarvitse välttämättä edes lukea uudestaan. Riittää, kun tiedät niiden olemassaolon ja tunnet ympärilläsi olevan ihmisiä, jotka uskovat sinuun.

Kokeile negatiivista ajattelua

Usko tai älä, mutta amerikkalainen olympiajuoksija Michael Johnson visualisoi mielessään tappion ennen kisaa. Hän yritti kuvitella sen herättämät pettymyksen ja häpeän tunteet – mikä sai hänet tajuamaan, ettei pahin mahdollinen lopputulos olekaan maailmanloppu. Hän selviäisi. Yllättäen tämä asenne sai hänet pääsemään negatiivisesta ajattelusta ja vahvisti itseluottamusta. Se auttoi häntä voittamaan monia kultamitaleja ja rikkomaan jopa maailmanennätyksiä.

Liiku säännöllisesti

Hyvät liikuntarutiinit parantavat suoriutumista kaikilla elämänalueilla. Liikunta vapauttaa elimistöösi myös itseluottamusta vahvistavia ja mieltä piristäviä hormoneja, kuten endorfiineja. Hyötyäksesi liikunnasta sinun ei tarvitse olla kehonrakentaja. Jo reippaat kävelylenkit auttavat luomaan uusia aivoyhteyksiä, mikä parantaa itsetuntoa sekä työssä että sosiaalisissa tilanteissa. Pyri liikkumaan ainakin 20-30 minuuttia viitenä päivänä viikossa.

Tee jotakin epäitsekästä

Nopein tie hyvään oloon? Tee jotakin hyvää toiselle. Suosittele vaikka työkaveriasi LinkedInissä tai osallistu vapaaehtoistyöhön. Hyödyt tästä monella tapaa: pääset hetkeksi pois negatiivisten ajatusten kehästä – myös minäkuvasi paranee, kun autat jotakuta toista!

Artikkeli on julkaistu yrityksemme uramuutospalveluihin erikoistuneen Right Managementin sivustolla.