ASIAKASPÄÄLLIKKÖ, Kuopio

KPY Novapolis Oy tarjoaa monipuolisia toimitiloja Microkadun ja Viestikadun toimistorakennuksissa Savilahdessa. KPY Novapolis on moderni toimintaympäristö yli 200 yritykselle ja Itä-Suomen yliopistolle, Savonia-ammattikorkeakoululle sekä Savon ammattiopistolle. KPY hankki 30.9.2019 omistukseensa Technopolis Kuopio Oy:n koko osakekannan. KPY omisti Technopolis Kuopio Oy:stä jo valmiiksi 40 prosenttia KPY Sijoitus Oy:n kautta.

Haemme KPY Novapolis Oy:lle

ASIAKASPÄÄLLIKKÖÄ

vastaamaan niin uusasiakashankinnasta kuin omien asiakassuhteiden ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Tehtäviisi kuuluu tarjousten ja sopimusten tekeminen ja niihin liittyvät neuvottelut sekä toimitilojen että palvelujen osalta. Tehtävä vaatii suunnitelmallisuutta ja kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Voit olla jo urallasi edennyt valmiimpi osaaja tai urasi alussa oleva tulevaisuuden tekijä. Tärkeintä meille on, että sinulla on oikea asenne uuden oppimiseen ja halua kehittyä ja menestyä työssäsi.

Tehtävässä menestyminen edellyttää:

  • tehtävään soveltuvaa koulutusta
  • aiempaa kokemusta myynnistä ja asiakkuuksien hoidosta
  • sujuvia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
  • joustavaa, myynnillistä ja aikaansaavaa työotetta
  • positiivista asennetta
  • itsenäistä ja määrätietoista tapaa toimia
  • ajantasaisia IT-taitoja
  • hyvää suomen ja englannin kielen taitoa

Tarjoamme:

  • kattavan perehdytyksen ja ammattitaitoisen tiimin tuen
  • modernit ja toimivat työtilat
  • työn iloa ja tekemisen meininkiä työpäivääsi

Kiinnostuitko? Kerro meille, miksi juuri sinä olisit meille sopiva asiakaspäällikkö! Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä ManpowerGroup Oy:n kanssa. Hae tehtävää rekisteröimällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteessa www.experis.fi viimeistään 16.12.2019 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 9-10 Senior Consultant Tiina Venäläinen, p. 050 300 4372 tai [email protected]

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.