SENIOR SYSTEMS ENGINEER / ARCHITECT

Telia Cygate toteuttaa vaativia asiakasratkaisuja tietoverkkojen, tietoturvan, ohjelmistojen, lohkoketjujen, identiteetinhallinnan sekä konesali- ja pilvipalveluiden parissa. Luomme rohkeasti toimialan tulevaisuutta yli 400 asiantuntijan voimin. Toimistomme sijaitsevat Helsingissä, Jyväskylässä, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Oulussa, Tampereella, Turussa, Lahdessa ja Kotkassa. Lisäksi olemme aina siellä missä asiakkaamme meitä tarvitsevat. Uudelle joukkuepelaajalle tarjoamme rennon työilmapiirin, mahtavat työkaverit ja hyvät työsuhde-edut. www.teliacygate.fi.

Vahva arvopohja ja kyky saada tuloksia aikaan. Mahdollisuus toteuttaa itseään monipuolisesti sekä kehittyä ja edetä kansainvälisessä konsernissa. Vapaa ja vastuullinen työilmapiiri, jossa työskentelet alasi kovimpien asiantuntijoiden kanssa. Tätä on Telia Cygate - Home of Experts.

Seuraava mahdollisuutesi

Etsimme Azure- ja Microsoft -infran asiantuntijoita vastaamaan pilviratkaisujen suunnittelusta, toteuttamisesta ja kehittämisestä yhteistyössä Telia Cygaten muiden yksiköiden kanssa. Asiakastyön lisäksi olet avainroolissa kehittämässä nykyisiä ja tulevia palveluitamme julkiseen pilveen, unohtamatta yksityis- ja hybridipilviympäristöjä. Vastaat myös haastavista transitio- ja migraatioprojekteista, joissa pääset hyödyntämään laaja-alaista kokemustasi mm. Microsoft infran osalta.

Voit olla erittäin kokenut Microsoft-Infran osaaja tai hieman lyhyemmällä kokemuksella varustettu, mutta oleellista on, että omaat vahvan Microsoft-Infra osaamisen ja omaat valmiudet suunnitella suuria ratkaisuja itsenäisesti.

Tarjoamme sinulle

Telia Cygate on kasvun paikka − kasvamme yrityksenä, kun sinä kasvat ja kehityt ammattilaisena. Vastuu ja vapaus kulkevat meillä käsi kädessä. Kilpailukykyisen palkan lisäksi tarjoamme työsuhde-etuja ja modernit työn tekemisen tavat. Me olemme tiimipelaajia ja tuemme toinen toisiamme saavuttaaksemme yhteisen tavoitteemme. Tuemme työntekijöitämme ammattitaidon kasvattamisessa, joten mikäli sinulla ei vielä ole sertifikaatteja, on ne mahdollista suorittaa kumppaneidemme kautta.

Osaamista ja kokemusta sinulla on muun muassa seuraavista:

  • Microsoft Azure IaaS & PaaS
  • Windows Server, Active Directory/Directory Services, Azure AD, Azure AD Connect, PKI, PowerShell
  • Virtualisointi; Vmware & Hyper-v
  • Microsoft O365
  • Linux
  • Azure monitorointi- ja hallintaratkaisut
  • Tietoliikenne ja tietoturva
  • IAM -ratkaisut
  • Microsoft Azure Stack

Sinulla on positiivinen asenne ja hyvät sosiaaliset taidot. Teknisesti olet taitava ja can do -asenteella tartut koviinkiin haasteisiin. Hektisessä arjessa toimit luontevasti ja paineesta saat virtaa hoitaa homman maaliin. Kehität osaamistasi aktiivisesti, omaksut uudet asiat nopeasti ja seuraat alan kehitystä myös vapaa-ajallasi.

Tehtävään valittavalle tehdään vähintään suppea turvallisuusselvitys luotettavuuden varmistamiseksi turvallisuusselvityslain (726/2014) mukaisesti. Vaihtoehtoisesti työntekijä voi esittää voimassaolevan henkilöturvallisuusselvitystodistuksen.

Innostuitko ja haluat osaksi matkaamme? Toteutamme rekrytoinnin yhteistyössä Experiksen kanssa. Jätä ansioluettelosi alla olevan Hae tehtävää -painikkeen kautta. Laitathan mukaan myös palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Consultant Tea Laamanen, 0400 - 219 229 tai tea.laamanen(at)fi.experis.com.

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.