C#/Angular-sovelluskehittäjiä

Nähdäksesi alkuperäisen työpaikkailmoituksen Experiksen verkkosivuilla, klikkaa tätä linkkiä.



Sitowise on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo. Suunnittelemme älykkäitä kaupunkeja ja elämisen tiloja, joissa arki on tahditettu kestävälle pohjalle. Operoimme kolmella liiketoiminta-alueella: kiinteistöt ja rakennukset, infrastruktuuri ja digitaaliset ratkaisut. Joka päivä 2 000 eri alojen asiantuntijaamme yhdistävät voimansa, jotta liikenne, infra ja rakennukset tarjoavat parhaat puitteet turvalliselle ja huolettomalle arjelle. Haluamme nostaa älykkyyden ja vastuullisuuden rimaa, ja siksi visiomme on olla vastuullisin kumppani hyvinvoivan ympäristön kehittämisessä. 

Sitowisen tekeminen nojaa vahvasti digitaalisuuteen ja tuoreimpien teknologioiden ennakkoluulottomaan hyödyntämiseen. Älykkyys ei kuitenkaan ole vain ykkösiä ja nollia. Se on kykyä kohdata ja kuunnella, oivaltaa ja uskaltaa. Koetko siis intohimoa ohjelmistokehitykseen sekä uuden oppimiseen? Haemme kasvavaan joukkoomme

C#/ANGULAR-SOVELLUSKEHITTÄJIÄ

työskentelemään asiakkaallamme julkishallinnon projektiin. Tarjoamme merkityksellisen ja vastuullisen työn vesiliikenteeseen liittyvien tehtävien parissa. Tulevat työtehtäväsi liittyvät pääosin .net/Angular-sovellusten FrontEnd-jatkokehitykseen, sekä -ylläpitoon osana ketterän ohjelmistokehityksen tiimiä.

Pääset mukaan toteuttamaan moniulotteisia ja haastavia ratkaisuja, joiden parissa et taatusti tylsisty. Supervoimiamme ovat ketteryys, käytettävyys, laatu ja automaatio - sekä Suomen kovin paikkatieto-osaaminen! Meillä on pitkälle kehitetty kulttuuri ohjelmistoprojektien toteuttamiseen - Sitowisen Scrum on nimeltään SWACT.

Kollegasi työskentelevät Turussa, Tampereella, Espoossa sekä Kotkassa, mutta voit työskennellä myös etänä. Tiimissämme on avoin, luottamuksellinen ilmapiiri ja työskentelemme tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Tämä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden sinulle kasvaa osaajana ja vaikuttaa oman työhösi sisältöön. Jos siis osaaminen osuu kohdilleen, niin laita ihmeessä hakemus tulemaan. Etsimme kasvavaan joukkoomme jatkuvasti uusia osaajia.

ODOTAMME SINULTA

Toivomme sinulta halukkuutta sitoutua pitkäaikaiseen projektiin ja, että sinulta löytyy jo muutaman vuoden työkokemus ketterän ohjelmistokehityksen parista sekä vahvaa C# sekä Angular taustaa. Sinulta taipuu myös JavaScript sekä HTML/CSS. Tehtävä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kasvaa sovelluskehittäjänä esim. arkkitehdin- tai ScrumMasterin tehtäviin.

Muita hyödyllisiä taitoja ovat:

- CI/CD osaaminen

- Tietoturvaosaaminen

- Ymmärrys paikkatiedoista

- Ymmärrys relaatiotietokannoista

- Hyvät tiimityöskentely- ja kommunikointitaidot - tiimin työkieli on Suomi

- Palava intohimo ohjelmistokehitykseen sekä uuden oppimiseen

- Positiivinen ote - ilon kautta onnistumiseen!

ARKI SITOWISELLÄ

Työllämme on valtava, konkreettinen vaikutus ihmisten ja luonnon hyvinvointiin. Meille jokainen työntekijä on ainutlaatuinen oman alansa ammattilainen. Olemme ylpeitä osaamisestamme ja toisistamme. Emme perusta turhasta pönötyksestä. Mutkattomuus ja kaverin auttaminen ovat meille hyvän työpäivän perusta. Meillä et myöskään jämähdä paikallesi. Henkilökohtaisesta kehittymisestä pitävät huolen monipuoliset työtehtävät sekä Sitowisen kattavat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi panostamme muun muassa työterveyspalveluilla, erittäin kattavilla vakuutuksilla, sairaan lapsen hoitopalvelulla, lounas-, työmatka ja puhelinedulla sekä liikunta- ja virkistyseduilla.

Kiinnostuitko? Hienoa! Nyt on sinun vuorosi. Lähetä hakemus palkkatoiveineen oheisen linkin kautta 1.6.2022 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, joten toimi nopeasti!

Lisätietoja työtehtävästä Experikseltä antaa Senior Consultant Mari Mielonen, p. 040 623 7032 tai sähköpostitse [email protected]

Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.