Controller, Findus Finland Oy


Findus Finland Oy on osa Euroopan johtavaa pakastetuotteiden valmistajaa Nomad Foods Europea. Nomad Foods Europe toimii yli 4300 työntekijän voimin, 15 eri Euroopan maassa ja liikevaihto on noin 2 mrd €. Findus Finland Oy toimii sekä vähittäiskauppa- että suurkeittiösektorilla. Vuonna 2017 Suomen liikevaihto oli noin 37 milj. €. Henkilöstön lukumäärä Suomessa on 29 ja konttorimme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. Katso lisätietoja www.findus.fi ja www.findusfoodservices.fi

Haemme numerotarkkaa ja kehittämishaluista
Controlleria
asiakkaamme Findus Finland Oy:n kansainväliseen työyhteisöön. Kyseessä on 13 kuukauden perhevapaan sijaisuus ja toivomme, että pystyt aloittamaan työt kesäkuun aikana työhön ja työyhteisöön perehtymisellä kokeneiden kollegojen tukemana.

Työnkuva sisältää monipuolisia tehtäviä raportoinnin parissa. Hoidat niin sisäistä raportointia kuin konserniraportointia ja olet tukena budjetointi- ja ennusteprosesseissa sekä tuotekustannusten laskennassa. Olet myös tukena myynnin ja markkinoinnin tehtävissä sekä viemässä läpi kauden vaihdetta aikataulun mukaisesti.


Tehtävässä menestymisen kannalta on tärkeää, että sinulla on jo aiempaa kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä sekä tehtävään soveltuva koulutus. Excel on tärkein työkalusi, joten on ensisijaisen tärkeää, että käytät sitä sujuvasti ja pystyt myös kehittämään excel- raportteja sekä ylläpitämään niitä.
Työyhteisössä on paljon viestintää eri sidosryhmien kanssa englannin kielellä, joten excel- taitojen ja numerotarkkuuden lisäksi viestit sujuvasti niin suomen kuin englannin kielellä. SAP- osaaminen on myös hyvä lisä osaamisesi jatkoksi.


Tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä syventämään osaamistasi raportoinnin ja taloushallinnon tehtävissä sekä tuomaan omaa ammattitaitoasi osaksi Findus Finland Oy:n kansainvälistä ja tiivistä työyhteisöä. Saat kattavan perehdytyksen tehtäviisi ja tiimin tuen koko työsuhteen ajalle. Työssäsi pääset hyödyntämään alansa johtavan kansainvälisen yrityksen osaamista ja tämän tuomia mahdollisuuksia.

Hae tehtävää mahdollisimman pian rekisteröidyllä CV:lläsi painamalla "Hae"-painiketta. Haastattelut aloitetaan välittömästi, jo hakuajan puitteissa. Hakuprosessi toteutetaan yhteistyössä Manpowerin kanssa ja työsuhde solmitaan Findus Finland Oy:n kanssa. Lisätietoja tehtävästä antaa Recruitment Consultant Laura Parviainen ([email protected]) ja Recruitment Consultant Suvi Väänänen ([email protected]).

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta.