Johtava asiantuntija, Istekki

Istekki on suomalainen, kasvava ja kehittyvä noin 650 työntekijän informaatio- sekä terveyden ja hyvinvoinnin teknologian asiantuntijaorganisaatio. Toimimme valtakunnallisesti vahvana SOTE-organisaatioiden ja kuntien palveluintegraattorina. Visionamme on olla tärkeimmän työn arvostettu mahdollistaja Suomessa. Yritys on perustettu vuonna 2009, jonka jälkeen kasvumme on ollut vahvaa. Meidät tunnetaan luotettavana kumppanina ja asiakasomistajia meillä on jo lähes 50 ympäri Suomen. Olemme ICMT -toimialan parhaiden osaajien innostava työyhteisö, jossa on mahdollista oppia ja uudistua jatkuvasti. Vuonna 2019 yhtiön liikevaihto oli noin 130 miljoonaa euroa. Pääkonttorimme sijaitsee Kuopiossa, jonka lisäksi meillä on toimipisteet Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Istekille on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys ja Avainlippu -merkin käyttöoikeus.

Haemme nyt Istekille Tampereelle tai Jyväskylään


JOHTAVAA ASIANTUNTIJAA

tietoturvallisuuden- ja riskienhallinnan monipuolisiin työtehtäviin.

Oletko jo kokenut tietoturva-asiantuntija? Haluatko olla mukana rakentamassa turvallisempaa Suomea?

Jos vastasit kysymyksiin kyllä ja haluaisit tulla meille töihin tiimiin, jossa on hyvä "kaveria ei jätetä" -henki niin laita hakemusta tulemaan.

Asiakasomistajien tarve palveluillemme on kasvussa ja haemme sen vuoksi ryhmäämme vahvistusta. Tarvitsemme tiimiimme vahvistamiseksi senior tason kyberasiantuntijaa. Työntekopaikkakuntasi voi olla joko Tampere tai Jyväskylä.

Tuotamme asiakasomistajillemme laaja-alaisesti korkeatasoisia tietoturvan- ja suojan palveluita.

Olemme asiakkaidemme luotettu yhteistyökumppani varmistaen tietoturvan- ja suojan toteutumisen järjestelmien koko elinkaarenajan. Työtä teemme aktiivisesti yhdessä asiakkaidemme kanssa määrittäen yhdessä heidän toiminnalleen sopivan turvallisuuden tason. Työ sisältää mm. hankintojen tietoturvakonsultointia, olemassa olevien tietojärjestelmien turvallisuuden arviointia, uhkien tunnistamista ja tarvittaessa tietoturvaan liittyvien uhkien ja häiriöiden torjuntaa sekä turvallisuutta lisäävien järjestelmien suunnittelua ja käyttöönottoa. Käytössämme on suorituskykyiset ja nykyaikaiset työvälineet.

Senior osaajamme on kyberturvallisuuden moniottelija varustettuna tiimiä vahvistavilla erityisosaamisilla.

Työ painottuu konsultointiin ja usein sitä tehdään joko projekteissa tai erillisinä toimeksiantoina.

Arvostamme henkilöiden erityisosaamista ja monet tehtävämme suoritetaankin tiimin koko osaamiskapasiteettia hyödyntäen.

Mikäli tunnistat, että sinulla on nämä taidot, niin saatat olla etsimämme henkilö:

  • Ymmärrät toiminnan vaatimukset, olet oma-aloitteinen ja vuorovaikutustaitoinen sekä ulospäinsuuntautunut, analyyttinen ja systemaattisen ajattelutavan omaava. Sinulla on erinomaiset taidot toimia tehokkaasti sekä itsenäisesti että ryhmässä.
  • Sinulla on kykyä ymmärtää kokonaisuuksia ja selvittää monimutkaisia ongelmia.
  • Omaat hyvät paineensieto- ja päätöksentekokyvyt ja uskallusta ottaa vastuuta.
  • Olet matemaattisesti kyvykäs ja kielitaitoinen; sujuva suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito
  • Työssäsi toimit tarkasti, järjestelmällisesti ja sovittujen toimintatapojen mukaan
  • Sinulla on tietoturvaan ja -suojaan liittyvän lainsäädännön ja asetusten vähintään perustason osaaminen ja erityisosaamista tai kiinnostusta julkishallinnon vaatimuksista
  • Pystyt vakuuttamaan meidät teknisellä osaamisellasi (koulutus, sertifikaatit, työhistoria)
    • osaat tietojärjestelmien ja -verkkojen hallinnan sekä suojaamisen
    • kokemusta tietoturvatuotteiden ylläpidosta vaativissa ympäristöissä
    • käytännön osaamista ja kokemusta tämän päivän teknologioista ja verkoista
    • kokemusta vaativien tietoliikennejärjestelmien tuki- ja hallintatehtävistä
    • vähintään ammattikorkeakoulutasoista koulutusta tietoliikenteestä
    • perustason ohjelmointitaito
  • Kyberturvallisuudesta vähintään amk-tasoinen koulutus
  • Sinulla on intohimo kasvattaa jatkuvasti osaamistasi ja olet valmis kouluttautumaan

Tarjoamme mielenkiintoisen näköalapaikan jatkuvasti kehittyvässä organisaatiossa. Meillä saat kattavat henkilöstöedut ja ammattitaitoisen ja mukavan työyhteisön tuen. Mikäli työskentely kyberturvallisuuden ja sen haasteiden parissa saavat sinut innostumaan, niin jätä hakemuksesi mahdollisimman pian.

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä ManpowerGroup Oy:n kanssa. Hae tehtävää rekisteröimällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteessa www.experis.fi viimeistään 15.4.2021 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Consultant Tiina Venäläinen, p. 050 300 4372 tai [email protected] ja Senior Researcher Jari Auronen p. 040 838 8064 tai [email protected]

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.