Kirjanpitäjä, TW-Laskentapalvelut Oy

Meillä ymmärretään elämää. Perheyrityksenä, 60-vuoden kokemuksella tiedämme, että sitoutuneet työntekijät ovat tärkein menestystekijämme, ja ihmisten elämäntilanteet muuttuvat. Siksi me katsomme asioita kvartaalitaloutta pidemmälle, kokonaisuutena niin asiakkaan kuin työntekijöidemmekin näkökulmasta. Meillä on pitkiä asiakas- ja työsuhteita. Vältämme keinotekoista hierarkiaa. Meillä toimitusjohtajan ovi on kaikille auki, ja haluamme ylläpitää keskustelevaa ja kuuntelevaa kulttuuria. Meidän 100 hengen henkilöstössä, on kokeneita konkareita ja tuoreempia tekijöitä, kaikki yhtä arvokkaita tiimin jäseniä.

TW-laskentapalvelut Oy on valtakunnallisesti toimiva, johtava tilitoimisto useilla toimialoilla Suomessa. Perheyrityksen juuret ovat vahvasti Tampereella. Asiakaskunta koostuu niin pienistä yrityksistä kuin suurista konserneista ja listatuista yhtiöistä. Asiakkaidemme tytäryhtiöiden kautta työskentelemme myös kansainvälisten yritysten kanssa. Tämä mahdollistaa työntekijöillemme asiantuntijana kehittymisen juuri sopivan haastavien asiakkaiden parissa. TW-laskentapalvelut Oy on erikoistunut kokonaisvaltaiseen ulkoistettuun taloushallintoon ja talossa tehdään aktiivista ohjelmistokehitystä, jolla taataan sekä asiakkaalle että työntekijöille sujuvat sähköiset työvälineet.

Haemme nyt monipuolisiin tehtäviin ammattitaitoista kirjanpitäjää

vastaamaan tilintoimistomme asiakkaiden erilaisista kirjanpidon tehtävistä osana ammattitaitoista kirjanpitotiimiä, jossa varmistamme positiivisella asenteella saumattoman yhteistyön asiakkaidemme kanssa. Kirjanpitäjänä pääset huolehtimaan itsenäisesti pienten ja keskisuurten asiakkaidemme taloushallinnon tarpeista, ja halutessasi sinulla on mahdollisuus ottaa vastuuta myös asiakkuuspäällikön roolista. Yksin et kuitenkaan työssäsi tule jäämään, sillä meillä on pitkä ja vankka kokemus vaativista kirjanpidon, verotuksen ja taloushallinnon asioista yrityksen elinkaaren eri vaiheissa. Tämän tietotaidon avulla pääset kerryttämään myös omaa osaamispääomaasi, ja työnteon tukenasi ovat muut asiantuntijamme.

Etsimällämme kirjanpitäjällä on asiakaslähtöinen ote kaikessa tekemisessä sekä kyky toimia useiden eri kokoluokan ja toimialan yritysten kanssa. Osaat omalla ammattitaidollasi viedä kirjanpidon prosesseja eteenpäin tehokkaasti ja vastuullisesti. Hakemallamme henkilöllä on sopiva taloushallinnon koulutustausta sekä jo useamman vuoden käytännön työkokemus kirjanpidon ja tilinpäätösten työtehtävien parista. Konsernikirjanpidon osaamisen katsomme eduksi ja meillä konserniosaamista pääsee syventämään ammattitaitoisessa työyhteisössä. KLT-tutkinto on tässä tehtävässä ehdottomasti eduksi, ja jos taas olet halukas suorittamaan tutkinnon tulevaisuudessa, niin me tuemme sinua tämän tavoitteen saavuttamisessa. Haluamme tarjota sinulle aidon mahdollisuuden syventää omaa osaamistasi sekä kehittää uraasi haluamaasi suuntaan.

Tarjoamme sinulle kokoaikaisen ja vakituisen työsuhteen arvostetulla, vakaalla ja joustavalla työnantajalla. Tarjoamme myös merkittävät työsuhde-edut, joista muutamina esimerkkeinä mainiten mm. sairaan lapsen hoitoetu, laajennettu työterveys, liikunta- ja lounasetu sekä influenssarokote. Miellyttävä ja ergonominen toimistomme sijaitsee hyvällä sijainnilla ja tarjoamme parkkipaikat niitä tarvitseville. Työnantajana haluamme olla erityisesti perhe- ja vapaa-aikamyönteinen yritys, jossa liukuva työaika ja etätyömahdollisuus tuovat joustoa työntekijöidemme elämään. Meille työntekijöidemme hyvinvointi on erityisen tärkeää ja kiinnitämme sen kehittämiseen paljon huomiota.

Työntekijöidemme hyvinvoinnin lisäksi myös oman ammattitaidon kehittäminen erilaisten koulutusten ja tiimiprojektien avulla on olennaisessa osassa toimintaamme. Suurena toimijana pystymme myös tarjoamaan työntekijöillemme erilaisia urapolkuja yhtiön sisällä, joista meillä onkin monta hienoa uratarinaa kerrottavana!


Oletko sinä etsimämme timantti? Kuulisimme sinusta mielellämme lisää! Lähetä ansioluettelosi ja hakemuksesi palkkatoivomuksella viimeistään 30.3.2021 osoitteessa www.experis.fi.

Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Consultant Sari Ojanen, [email protected]

Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.