Kohdemyyjä / Elfa Finland Oy

Räätälöitäviä ja kestäviä säilytysratkaisuja

Elfa tarjoaa säilytysratkaisuja yksilöllisiin tarpeisiin koko elämän ajan. Valikoimaamme kuuluu räätälöitäviä liukuovia sekä seinälle ripustettavia ja vapaasti seisovia vaatekaappien sisusteita. Vaalimme kestävää kehitystä, toimivaa designia ja korkeaa laatua.

Yrityksemme perustettiin vuonna 1948 ja se on vuodesta 1999 lähtien ollut osa The Container Storea, joka on Yhdysvaltojen suurin säilytystuotteiden vähittäismyyntiketju. The Container Store on listattu New Yorkin pörssissä. Elfalla on kolme tuotantolaitosta ja kahdeksan myyntiyhtiötä Euroopassa. Konsernin tilivuoden 2018 raportoitu liikevaihto oli noin 103 miljoonaa euroa (1 105 MSEK) ja sillä oli tilivuoden 2018 lopussa 513 työntekijää. Pääkonttori sijaitsee Malmössä.

Haemme nyt Suomen tytäryhtiöömme aktiivista ja myyntihenkistä

KOHDEMYYJÄÄ

Tehtävässä vastaat kohdemyynnistä rakennusliikkeille. Syvennät jo olemassa olevia asiakassuhteita ja olet myös valmis avaamaan aktiivisesti uusia myyntikohteita. Käyt aktiivisesti kohteissa ja laadit tarjouksia. Teet tiivisti yhteistyötä asennuspäällikön sekä muun myyntiorganisaation kanssa.

Henkilönä olet positiivinen, nautit haasteista ja olet tottunut pitkäjänteiseen myyntityöhön. Omaat positiivisen asenteen ja näet mahdollisuuksia ongelmien sijaan. Työ on liikkuvaa ja toimit kotikonttorista käsin. Tehtävässä raportoit Suomen toimitusjohtajalle.

Tehtävässä menestyminen edellyttää:

  • vahvaa kokemusta ja näyttöä tuloksekkaasta B to B ratkaisu -ja palvelumyynnistä
  • vankkaa kokemusta liikkuvasta kenttämyyntityöstä
  • teknistä kiinnostusta ja ymmärrystä
  • myyntihenkistä sekä tuloshakuista asennetta työhön
  • hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kehittävää ja ratkaisuja hakevaa asennetta
  • hyviä neuvottelu,- sekä ihmissuhdetaitoja
  • matkustusvalmiutta lähinnä kotimaassa
  • hyvää MS Officen ohjelmien hallintaa, varsinkin excel
  • sujuvaa suomen kielen taitoa. Englannin tai ruotsinkielentaidosta on etua

Tarjoamme mielenkiintoisen, itsenäisen ja haastavan työtehtävän vakaavaraisessa yrityksessä sekä ammattimaisen organisaation ja tiimin tuen.

Kiinnostuitko? Hae tehtävää osoitteessa www.manpower.fi. Lähetä ansioluettelosi ja hakemuksesi palkkatoivomuksella mahdollisimman nopeasti, viimeistään 28.11.2019. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Henrik Grönqvist, puh. 050 3699 464, henrik.gronqvist(at)fi.experis.com.

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta. Manpower on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys.