Mekaanisen kunnossapidon työnjohtaja, Mondi

Haluatko liittyä kansainvälisen paperi- ja pakkausmateriaalivalmistajan Mondin 26 000 kollegan joukkoon. Olemme kehittäneet asiakkaillemme huipputuotteita jo vuodesta 1793 lähtien. Mondi Powerflute Oy valmistaa koivukuidusta puolikemiallista aallotuskartonkia eli flutingia. Kartonkia käytetään ensisijaisesti kosteudenkestävyyttä ja lujuutta vaativissa pakkauksissa kuten hedelmä- ja vihanneslaatikoissa. Mondi Powerfluten tehdas sijaitsee Kuopiossa ja työllistää noin 220 henkilöä.

Haemme Mondi Powerflute Oy:lle Kuopioon

Mekaanisen kunnossapidon TYÖNJOHTAJAA

määräaikaiseen työsuhteeseen tehtaalla toteuttavan investointiprojektin ajaksi vuoden 2024 loppuun asti.

Tehtävässä vastaat

- koneiden ja laitteiden käytettävyydestä, ylläpidosta ja laaduntuottokyvystä kustannustehokkaalla tavalla
- töiden valmistelusta ja läpiviennistä sekä ennakkohuoltotoimien toteuttamisesta vastuualueellasi
- osallistut myös tehtaan tuotantotehokkuuden ja tuottavuuden kehittämiseen sekä eri projektien valmisteluun ja toteutukseen

Tehtävässä menestyminen edellyttää

- turvallisuuslähtöistä ajattelutapaa
- tehtävään soveltuvaa pohjakoulutusta (esim. konetekniikan AMK)
- työkokemusta prosessiteollisuuden mekaanisesta kunnossapidosta
- hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja
- joustavuutta ja oma-aloitteisuutta
- vastuullista ja tavoitteellista toimintatapaa
- aikaisempi esimieskokemus ja SAP-osaaminen katsotaan eduksi

Tarjoamme sinulle

- mielenkiintoisen ja vastuullisen tehtävän merkittävässä kehitysvaiheessa olevassa tehtaassa
- kansainvälisen työympäristön monine mahdollisuuksineen
- ammattitaitoisen ja innostavan tiimin tuen

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä ManpowerGroup Oy:n kanssa. Hae tehtävää rekisteröimällä CV:si ja hakemuksesi kyseiseen tehtävään osoitteessa www.experis.fi viimeistään 8.11.2021 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Consultant Tiina Venäläinen p. 050 300 4372 tai [email protected] ja Recruitment Consultant Emma Montell p. 040 775 3231 tai [email protected].

Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.