Nobina Oy - asentaja

Pohjoismaiden suurimpana joukkoliikenneoperaattorina Nobina-konserni on merkittävä koko toimialan kehittäjä, joka tekee tiivistä yhteistyötä liikenteen tilaajien kanssa. Nobina kuljettaa joka vuosi 305 miljoonaa matkustajaa ja työllistää yli 11.000 ihmistä.

Nobinan menestys perustuu pitkäaikaisiin julkisen sektorin kilpailuttamiin yhteistyösopimuksiin sekä laadukkaaseen palvelutuotantoon. Kasvamme ja kehitymme jatkuvasti ja laajennamme palvelutarjontaamme niin maantieteellisesti kuin uusille liiketoiminta-alueille.

Suomessa toimimme pääkaupunkiseudulla ja heinäkuusta lähtien myös Turun seudulla. Meillä on Suomessa noin 1400 työntekijää ja 500 linja-autoa. Tänä vuonna Nobinasta tulee Suomen suurin sähköbussiliikennöitsijä. Panostamme vahvasti ympäristöasioihin ja taloudelliseen ajotapaan myös omalla Vihreä Matka -konseptillamme.



ETSIMME ASIAKKAALLEMME LINJA-AUTOASENTAJAA TURKUUN

Kiinnostaako sinua työskentely raskaan kaluston sekä tulevaisuuden teknologian parissa? Haemme linja-autoasentajaa hyvien liikenneyhteyksien päässä olevalle Nobinan varikolle Pahaniemeen.

Työtehtäviisi kuuluu linja-autojen monipuoliset huolto-, korjaus- ja asennustyöt sekä sähköbussien että "perinteisempien" bussien parissa.

Mikäli sinulla ei vielä ole kokemusta sähköbusseista, niin ei huolta. Tehtävään valittu henkilö saa koulutuksen uusiin sähkölinja-autoihin. Edellä mainittujen pääasiallisten tehtävien lisäksi työviikkosi sisältää mm. töiden suunnittelua ja valmistelua korjaamolla sekä pienimuotoisia kiinteistön kunnossapito- ja varustelutöitä.

Mikäli sinulta löytyy timanttinen työasenne, halu työskennellä hyvässä tiimissä sekä kiinnostus uutta teknologiaa kohtaan saatat olla etsimämme henkilö!

Odotamme hakijalta myös seuraavia:

-alalle soveltuvaa koulutusta / kokemusta
-hyvä äsuomen kielen taitoa
-vähintään C-luokan ajokorttia
-itsenäistä työskentelyotetta
-vahvaa kiinnostusta ajoneuvotekniikkaan ja sähköbusseihin

Mitä Nobina tarjoaa sinulle:

- ainutlaatuisen monipuolisen työnkuvan perinteisen ajoneuvotekniikan sekä
modernin, ympäristöystävällisen sähkötekniikan parissa

- hyvän perehdytyksen työtehtäviin sekä mukavan tiimin ja työtoverien tuen
- koulutuksen uusiin sähkölinja-autoihin
- hyvät työskentelyolosuhteet
- vakituisen työn yhteiskunnallisesti tärkeällä alalla
- arkipäivätyön

Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman nopeasti soveltuvan henkilön löydyttyä / sopimuksen mukaan.

Hakuohjeet ja lisätiedot:

Hae paikkaa Manpowerin hakujärjestelmän kautta (manpower.fi) niin pian kuin mahdollista, sillä tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Liitä mukaasi myös palkkatoiveesi.

Lisätietoja saat soittamalla Manpowerin Senior Recruitment Consultant Esko Sauriolle numeroon 040 647 2205 - [email protected].

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta.