Rahoitusasiantuntija, Ilmarinen


llmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Usean sadan asiantuntijan voimin edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Lähes kolmannes suomalaisista yrityksistä on asiakkaitamme ja eläkevastuiden katteena oleva sijoitusomaisuutemme on 46 miljardia euroa. Henkilöstömme on syystä työstään ylpeä ja arvostaa kannustavaa johtamista. Meillä on hyvä syke ja vahva etunoja!

Meillä on mielenkiintoiset ja monipuoliset työt, toimivat työvälineet sekä mukavat ja osaavat työkaverit. Viihtyisissä työtiloissamme voit etsiä oman tapasi tehdä töitä. Tuemme vahvasti työntekijöidemme työkykyä. Toimistomme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingin Ruoholahdessa. Tule tekemään parempaa työelämää kanssamme!

Haussa nyt positiivinen ja muutoksesta innostuva Rahoitusasiantuntija vahvistamaan tiimiämme. Tehtävä on määräaikainen syyskuun 2020 loppuun ja aloitus sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

Lainahallinnossa pääset työskentelemään erilaisten lainasopimusten parissa, joista takaisinlainaus on alamme erikoisuus. Tiimimme on pieni, tiivis ja asiantunteva. Tehtävässä osallistut päivittäiseen työhön ja asiakaspalveluun.

Lainahallintotiimimme tehtävänä on tukea rahoituspäälliköitämme ja huolehtia lainoista koko elinkaaren ajan. Vastaamme mm. erilaisista selvityksistä, lainojen viennistä järjestelmään, lainoihin liittyvistä maksuista ja muutoksista sekä asiakaspalvelusta.

Odotamme sinulta

  • kokemusta yritysrahoituksesta: emme kuitenkaan oleta sinun osaavan valmiiksi kaikkea
  • sujuvaa suomen- ja englanninkielen taitoa
  • perus tietojenkäsittelytaidot (Word, Powerpoint, Excel)
  • kykyä kehittää, muutosvalmiutta, joustavuutta


Tarjoamme Sinulle monipuolisen ja vastuullisen tehtäväkentän Lainahallinnon -tiimissämme. Tueksesi saat asiantuntevan sekä mukavan työyhteisömme tuen. Hyvä työelämä on meille tärkeää - tuemme sitä monella tavalla. Meillä on osaavat ihmiset ja innostava ilmapiiri.

Vetovoimaisin työelämän kumppani - vastuullisesti sinua varten.

Täytämme tehtävän yhdessä Manpowerin kanssa. Lisätietoja tehtävästä antavat Manpowerin Recruitment Consultant Suvi Väänänen ([email protected]) ja Recruitment Consultant Laura Parviainen ([email protected]).

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi mahdollisimman pian, viimeistään 06.02.2020, alla olevan Hae tehtävää -painikkeen kautta. Haastattelut aloitetaan välittömästi jo hakuajan puitteissa.

Valitulle henkilölle tehdään Ilmarisen käytännön mukaisesti luotettavuusselvitykset (luottotiedot, huumausainetestaus ja turvallisuusselvitys).

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta. Manpower on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys.