Tietoalusta- ja raportointiasiantuntija, Figure Oy

Figure Taloushallinto Oy on valtakunnallisesti toimiva taloushallinnon palvelukeskus, joka tuottaa kirjanpidon ja viranomaisraportoinnin palveluja finanssialan toimijoille. Asiakkaina on noin 60 pankkia, vakuutusyhtiötä ja muuta finanssialan toimijaa. Figuressa työskentelee noin 65 taloushallinnon ja viranomaisraportoinnin ammattilaista ja sen liikevaihto oli vuonna 2019 10M€. Figuren asiakkaita ovat mm. Aktia, POP Pankki -ryhmä, Oma Säästöpankki ja Säästöpankkiryhmä, jotka myös omistavat Figuren.

Tietoalusta - ja raportointiasiantuntija

Olemme viemässä tiedonkäsittelyprosessejamme seuraavalle tasolle ja tätä mahdollistamaan kehitämme tietoalustaamme. Etsimmekin nyt joukkoomme henkilöä, joka kykenee tietovarastojen, tietovirtojen, tietomallien ja raportoinnin suunnitteluun sekä toteuttamiseen yhdessä liiketoiminnan sekä yhteistyökumppanin kanssa.

Odotamme sinun olevan kiinnostunut liiketoiminman kehittämisestä ja tukemisestä datan avulla ja sinulta löytyy ymmärrystä sekä osaamista tietovarastoinnista ja tietomallien suunnittelusta. Olet hyvä kuvaamaan ja visualisoimaan abstraktejakin asioita, mutta omaat myös teknistä osaamista kehittää ja toteuttaa raportteja liiketoiminnan tarpeisiin.

Tukenasi toimii osaava IT-tiimi sekä yhteistyökumppani, jonka kanssa kehitystä tehdään. Haluamme kasvattaa myös omaa kehitysosaamista -varsinkin Power BI-puolella. Figure on viime vuosina uudistanut niin visuaalista ilmettään kuin toimintaansakin ja kehitämme koko ajan niin itseämme kuin toimintatapojammekin.

Odotamme sinulta:

  • Kykyä hallita kokonaisuuksia monitoimittajaympäristössä
  • Azure tietokanta ja tietovarasto-osaamista
  • Azure Data alustan, ETL- työkalujen ja prosessien ymmärrystä
  • SQL osaamista
  • Raportointikehitysosaamista (Power BI)

Arvostamme myös kovasti, mikäli sinulta löytyy tietomallinnusosaamista sekä ymmärrystä ketterän kehityksen menetelmistä. Odotamme hakijalta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja/tai alan työkokemusta.

Meillä Figuressa panostetaan henkilöstön osaamisen kehittämiseen sekä työviihtyvyyteen. Olemme matalan hierarkian organisaatio, jossa on helppo päästä vaikuttamaan omiin työolosuhteisiin sekä toimintatapoihin. Työyhteisössämme vallitsee tekemisen meininki ja toimistollemme on aina mukava tulla. Tällä hetkellä työskentelemme pääasiassa etänä, mutta myös toimistolla voi halutessaan ja tarvittaessa käydä. Etätyötä tehdään varmasti jossain määrin myös tulevaisuudessa tilanteen normalisoiduttua. Työpiste sijaitsee Espoon toimistollamme Leppävaarassa hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Kiinnostuitko?

Lähetäthän cv:n ja hakemuksesi jo tänään osoitteessa www.experis.fi viimeistään kuitenkin 12.12.2021. Haastattelut aloitamme jo hakuaikana ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Huomioithan että tehtävään valitulle henkilölle tehdään luottotietojen tarkistus sekä henkilön tulee läpäistä huumetesti.

Lisätietoja tehtävästä antaa Research Consultant Jenni Koskinen, [email protected] p.040 620 8966.

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Experiksen kanssa ja valittu henkilö tulee rekrytoitumaan suoraan Figure Taloushallinto Oy:n palvelukseen.

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.