Tietohallintoasiantuntija, Istekki Oy


Istekki on suomalainen, kasvava ja kehittyvä yli 700 työntekijän informaatio- sekä terveyden ja hyvinvoinnin teknologian asiantuntijaorganisaatio. Tarjoamme asiakasomistajillemme ICMT-palveluita ja -ratkaisuja helpottamaan heidän arkeaan. Istekki tunnetaan luotettavana kumppanina ja asiakasomistajia yrityksellämme on jo yli 50. Tehtävämme on auttaa asiakasta menestymään ja rakentamaan uutta digitaalista huomista yhdessä. Pääkonttorimme sijaitsee Kuopiossa, jonka lisäksi meillä on toimipisteet Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa.

Koska olemme nopeasti kasvava ja kehittyvä asiantuntijaorganisaatio toimialalla, jonka kehitysvauhti on huimaa, on meille ensiarvoisen tärkeää olla rohkeita ja ennakkoluulottomia. Meille rohkeus tarkoittaa uusien ratkaisujen löytämistä, mutta myös rohkeutta tehdä tarvittaessa vaikeitakin päätöksiä. Tärkeää meille on kuitenkin toimia yhdessä yhteistä tavoitetta kohti.

Haemme Istekki Oy:lle Tietohallintoon uutta kollegaa

TIETOHALLINTOASIANTUNTIJA

Tietohallinnon toimintaan ja tehtäviin kuuluu:

  • Omien tietojärjestelmien elinkaaren hallinta ja tuki omistajan näkökulmasta
  • Määritettyjen omien järjestelmien tuen ja koulutusten koordinointi ja järjestämisvastuu
  • Istekin oman ICT-omaisuuden hallinta
  • Kehitystiekartat ja niistä johdettavat projektoinnit
  • Istekin omiin tarpeisiin hankittavien ICT-kokonaisuuksien hankintojen tuki
  • Omien prosessien kehittämisen tuki tietohallinnon näkökulmasta
  • Yrityksen kannattavuuden ja tehokkuuden parantaminen sisäisten prosessien automatisoinnilla ja muilla tehostamiskeinoilla
  • Sisäisen tietoturvallisuuden kehittäminen

Tehtävässä tulet toimimaan kaikkien yllä mainittujen osa-alueiden parissa hyvin monipuolisesti tietohallintopäällikön tutkaparina.

Jotta menestyisit tehtävässä mahdollisimman hyvin, odotamme sinulta:

  • Tehtävään soveltuvaa koulutusta ja/tai työkokemusta
  • Aikaisempaa kokemusta prosessien mukaisesta toiminnasta ja niiden kehittämisestä
  • Kokemusta ICT-järjestelmien määrittelyistä, hankinnoista ja käyttöönottoprojekteista
  • Ymmärrystä ja osaamista yleisistä tämän päivän IT-työvälineistä (laitteet, ohjelmistot ja järjestelmät)
  • Ratkaisuhakuista asennetta
  • Erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
  • Oma-aloitteista ja asiakaslähtöistä otetta

Eduksi katsomme:

  • IT-alan sertifioinnit (esim. ITIL)
  • ymmärryksen julkisista hankinnoista
  • ymmärryksen ICT-arkkitehtuurista

Tehtävässä pääset tekemään laaja-alaisesti ja monipuolisesti erilaisia tehtäviä, joten kerrothan meille kattavasti osaamisestasi yllä mainituista osa-alueista sekä myös niiden ulkopuolelta.

Meillä Istekillä arvostamme osaamistasi ja pääset myös kehittymään ammatillisesti eteenpäin. Mahtava työyhteisö tarjoaa ammatillisen ja kollegiaalisen tuen, joka takaa onnistumisen työssäsi. Meillä on myös kattavat henkilöstöedut ja joustavat etätyömahdollisuudet. Toimipisteesi voi sijaita valintasi mukaan Jyväskylässä, Tampereella tai Kuopiossa.

Tehtävään valittavalle henkilölle suoritetaan perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys ja huumausainetestaus.

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä ManpowerGroup Oy:n kanssa. Hae tehtävää rekisteröimällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteessa www.experis.fi viimeistään 30.4.2021 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Consultant Tiina Venäläinen, p. 050 300 4372 tai [email protected]

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.