Toimitusjohtaja, Suomen Energianeuvonta Oyj

Suomen Energianeuvonta Oyj on keskittynyt suurasiakkaiden sähkönhankintapalveluihin. Liikeideana on hankkia yhdessä asiakkaidemme kanssa sähköä mahdollisimman kustannustehokkaasti muuttuvasta markkinasta. EnegiaGuru® on SaaS-palvelu, joka perustuu laajaan markkinadatan tuntemukseen sekä vahvaan ammattitaitoon sähköpörssin kaupankäynnissä. Palvelumme avulla asiakkaamme ovat yltäneet keskimäärin 20-30 % vuosittaisiin säästöihin sähköenergiakustannuksissa. Lisätietoja www.senoyj.fi

Kasvavan ja kehittyvän liiketoiminnan myötä haemme nyt Suomen Energianeuvonta Oyj:lle Vaasaan

TOIMITUSJOHTAJAA

Tehtävässäsi tulet johtamaan ja kehittämään Suomen Energianeuvonta Oyj:n toimintaa kasvu- ja tuloshakuisesti kohti seuraavaa askelta. Vastuullasi on kasvavan ja kansainvälistyvän liiketoiminnan kehittäminen sekä operatiivisen toiminnan johtaminen. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa ja rohkeana päätöksentekijänä johdat yritystä tuloshakuisesti oikeaan suuntaan. Suomen Energianeuvonta Oyj:n pääkonttori siirtyy Vaasaan, jossa myös tulevan toimitusjohtajan työpöytä sijaitsee.

Tehtävässä menestyäksesi edellytämme tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä vahvaa kokemusta liiketoiminnan tuloksellisesta johtamisesta ja kehittämisestä. Olet innostava johtaja, joka on hankkinut arvostusta esimiehenä ja sinulta löytyy tarmokkuutta ja luontaista kykyä strategiseen ja innovatiiviseen ajatteluun. Vahvuutenasi on ihmisten kanssa toimiminen ja omaat hyvät henkilöstöjohtamisen taidot. Tulos- ja tavoitehakuinen toimintatapa kuvastavat sinun tapaasi tehdä töitä, kuten myös ketteryys ja yrittäjämäinen asenne. Etsimällämme Toimitusjohtajalta löytyy liiketoiminnan näyttöjen lisäksi osaamista rahoitusalalta, esimerkiksi treidaamisesta. Myös kokemus energia-alalta sekä SaaS-liiketoiminnasta katsotaan eduksi.

Tarjoamme uudelle Toimitusjohtajalle ainutlaatuisen tilaisuuden kasvattaa ja kehittää 10-vuotiasta energia-alan yhtiötä yhdessä hallituksen kanssa kohti pitkäaikaista tavoitettamme listautua pörssiin. Vuosi 2021 on lähtenyt meillä erinomaisesti käyntiin asiakkuuksien osalta ja odotamme innolla uutta Toimitusjohtajaa viemään eteenpäin yhteistä kehityskulkuamme.

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Experiksen kanssa. Hae tehtävää osoitteessa www.experis.fi. Lähetä ansioluettelosi ja hakemuksesi palkkatoivomuksella mahdollisimman nopeasti, mutta viimeistään 4.7.2021 mennessä.

Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Consultant Mari Alahuhtala, puh. 040 652 8481, [email protected] sekä Senior Consultant Jari Auronen, puh. 040 8388 064, [email protected].

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.