TW-Laskentapalvelut Oy - Palkanlaskija


"Meillä ymmärretään elämää. Perheyrityksenä tiedämme, että sitoutuneet työntekijät ovat tärkein menestystekijämme, ja ihmisten elämäntilanteet muuttuvat. Siksi me katsomme asioita kvartaalitaloutta pidemmälle, kokonaisuutena. Niin asiakkaan kuin työntekijöidemmekin näkökulmasta. Meillä ei ole yli 60-vuotisen taipaleemme aikana pidetty yksiäkään YT-neuvotteluita, tiukkoinakaan taloudellisina aikoina säästämistä ei ole tehty henkilökunnan kustannuksella. Meillä on pitkiä asiakas- ja työsuhteita. Vältämme keinotekoista hierarkiaa. Meillä toimitusjohtajan ovi on kaikille auki, ja haluamme ylläpitää keskustelevaa ja kuuntelevaa kulttuuria. Meillä on kokeneita konkareita ja tuoreempia tekijöitä, kaikki yhtä arvokkaita tiimin jäseniä."

TW-laskentapalvelut Oy on johtava tilitoimisto useilla toimialoilla Suomessa ja osa Tilitoimisto K.J. Westerberg Oy-konsernia. Asiakaskunta koostuu niin pienistä yrityksistä kuin suurista konserneista ja listatuista yhtiöistä. Tämä mahdollistaa palkanlaskijalle asiantuntijana kehittymisen juuri sopivan haastavien asiakkaiden parissa. Perheyrityksen juuret ovat vahvasti Tampereella. TW-laskentapalvelut Oy on erikoistunut kokonaisvaltaiseen ulkoistettuun taloushallintoon ja talossa tehdään aktiivista ohjelmistokehitystä, jolla taataan sekä asiakkaalle että työntekijöille sujuvat sähköiset työvälineet.



Nyt etsimme edelleen kasvavaan joukkoomme PALKANLASKIJAA.



Palkanlaskennassa työskentelee kolme noin 10 hengen tiimiä, joihin tarvitaan vahvistusta merkittävän asiakkuuden laajetessa. Asiakasyrityksemme vaihtelevat suuryrityksistä pieniin, mukana on mm. kaupan-, terveyspalvelu- ja kodinkonealan toimijoita, joista osalla on myös kansainvälisiä toimintoja. Palkanlaskennan ohjelmistona on pääosin käytössä Mepco HRM, eduksi katsotaan kyseisen järjestelmä käyttöosaaminen. Sovellamme useita työehtosopimuksia, tärkeimpinä nyt avoimena olevassa tehtävässä olisi teknologiateollisuuden TES-osaaminen sekä työlainsäädännön tuntemus.

Tehtävään kuuluu palkanlaskennan prosessi kokonaisuudessaan viranomaisilmoituksineen, mutta työnkuvasi muovautuu myös osaamisesi sekä taitojesi pohjalta. Tukenasi on tiimi ja tiimiesimies, ja TES-tulkinta-asioissa voi kääntyä asiantuntijan puoleen, sillä kaikille työehtosopimuksille on omat vastaavat. Osallistut työn kehittämiseen ja löydät parhaat käytännöt yhteistyössä tiimitoveriesi kanssa.
Työssäsi sinulla on niin halutessasi myös kasvu- ja kehittymismahdollisuuksia. Tiedon jakamisen kulttuuri on meillä vahva. Kiinnitämme aktiivisesti huomiota työntekijöidemme ammattitaidon kehittämiseen erilaisten koulutusten ja tiimiprojektien avulla, ja suurena toimijana pystymme myös tarjoamaan erilaisia urapolkuja yhtiön sisällä.

Sinulla on kaupallinen koulutustausta. Toivomme sinun hankkineen jo useamman vuoden verran käytännön työkokemusta palkanlaskennan työtehtävistä. Mikäli olet jo työssäsi soveltanut jotain yllämainituista työehtosopimuksista, se on ehdoton etu. Asiakaspalvelu on sinulle luontevaa, ja käytät Exceliä sujuvasti työsi tukena. Olet halukas kehittämään ja kehittymään ja ylläpidät osaltasi positiivista ja vuorovaikutteista työkulttuuriamme.

Tarjoamme sinulle kokoaikaisen, vakituisen työsuhteen arvostetulla, vakaalla ja joustavalla työnantajalla. Tarjoamme myös merkittävät ja monipuoliset työsuhde-edut sekä miellyttävän, ergonomisen työympäristön hyvällä sijainnilla. Työaika on liukuva toimistotyöaika, myös osittainen etätyöskentely on mahdollista.

Oletko sinä etsimämme helmi? Haethan paikkaa mahdollisimman pian, sillä aloitamme haastattelut pikimmiten ja työ alkaa sopimuksen mukaan. Lisätietoja tehdävästä sinulle antaa Area Manager Päivi Tammilehto, jonka tavoitat puhelimitse numerosta 050 530 3377.

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta.