Haemme taloushallinnon osaajia Etelä-Pohjanmaalle

Hei arvon työnhakija,

Elämme tällä hetkellä hyvin erikoislaatuista aikaa ja monille meistä se on tuonut eteensä yllättäviäkin muutoksia. Uskomme kuitenkin tulevaisuuteen ja siihen, että kyllä työ vielä tekijänsä löytää ja tekijä löytää työn. Tätä varten lähdemme kartoittamaan työnhakijoiden osaamista ja toiveita työn suhteen, jotta voisimme nopeammin yhdistää tekijän ja työn tarpeiden mukaan.

Kyseessä on siis avoin haku, jossa kartoitamme ehdokkaidemme taustaa ja osaamista parhaamme mukaan etukäteen. Tarjolle tulevat työt voivat olla hyvinkin vaihtelevia - kokoaikaisia, osa-aikaisia, määräaikaisia, toistaiseksi voimassaolevia ja/tai vuokrasuhteita. Vallitsevasta tilanteesta huolimatta työpaikkoja on avoinna ja osaamista tarvitaan edelleen tukemaan yllättävissäkin paikoissa. Kerrothan meille mahdollisimman hyvin itsestäsi ja toiveistasi uutta työtä kohtaa, jotta me voisimme auttaa Sinua löytämään uuden työn!

Asiakkaamme etsivät jatkuvasti työelämän eri vaiheissa olevia taloushallinnon osaajia. Taloushallinnon tehtävät usein muodostavat jopa 30% avoinna olevista työtehtävistämme. Mikäli siis etsit uusia mahdollisuuksia, joissa pääset tuomaan omaa osaamistasi ja/tai haluat kehittyä taloushallinnon alalla, niin jätä meille avoin hakemuksesi.

Voit olla urasi alkuvaiheessa tai jo kokenut tekijä. Tärkeintä on kertoa meille mitä osaat ja mistä taustasi koostuu. Taloushallinnon rooleissa arvostamme eritoten kokemusta sekä koulutusta. Taloushallinnon tehtävissä myös järjestelmätuntemus on usein suuressa roolissa, joten kerrothan kattavasti mitkä järjestelmät ovat sinulla jo entuudestaan hallussa.

Jos sinulla on osaamista esimerkiksi joistain seuraavista tehtävistä, niin tutustumme mielellämme osaamiseesi tarkemmin.

  • laskutus ja reskontra
  • taloushallinnon avustavat tehtävät
  • kirjanpito, kirjanpidon avustavat tehtävät
  • palkanlaskenta ja/tai palkanlaskennan avustavat tehtävät

Toivottavasti olemme luottamuksesi arvoisia, että pääsemme tutustumaan sinuun hakijana paremmin. Pääset hakeutumaan avoimeen tehtävään HAE linkin kautta. Liitäthän mukaan CV:si ja/tai avoimen hakukirjeen, jossa kerrot itsestäsi meille lisää. Meitä eritoten kiinnostaa osaamisesi ja se minkälaista työtä etsit. Työnhakijoidemme terveys ja turvallisuus ovat meille edelleen tärkeässä asemassa ja siksi vallitsevassa tilanteessa hoidamme haastattelumme puhelimitse sekä videotyökaluja hyödyntäen.

Pyrimme löytämään sinulle mielekkäitä työtehtäviä ja uutta tuulta urallesi. Vallitsevan tilanteen vuoksi tämä voi hieman kestää, joten olethan myös kärsivällinen. Olemme kaikkiin hakijoihin yhteydessä prosessin edistämiseksi ja mielellämme myös sparraamme työnhaussa. Otamme erikseen henkilökohtaisesti yhteyttä, mikäli meillä voisi olla sopivaa tehtävää Sinulle tarjolla ja käymme kanssasi läpi kokonaisuuden.

Iloista ja aurinkoista syksyä toivottaen Manpowerin rekrytoijat;

Mari Alahuhtala, +35840 6528481, [email protected]

Pia Leinonen, +35840 5701065, [email protected]

Haastavien aikojen keskellä yhdessä tekeminen ja yhteiset päämäärät korostuvat ja haluamme edelleen olla osaltamme auttamassa työntekijöitä ja työnantajia yhdistämään osaamisensa.

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta.