HR ja palkka-asiantuntija

Nähdäksesi alkuperäisen työpaikkailmoituksen Experiksen verkkosivuilla, klikkaa tätä linkkiä.



Terra Patris Oy on vuonna 2000 perustettu monialayhtiö. Yhtiö toimii vene-, maanrakennuskone-, sopimusvalmistus- ja polttopuukoneteollisuudessa. Konsernin brändejä ovat Grandezza- ja Finnmaster-veneet, Movax-paalutusratkaisut, Hakki Pilke-, Palax- ja Japa-polttopuukoneet. Yritystoiminnan keskiössä on kansainvälinen kasvu, mutta suomalaisena perheyrityksenä juuret ovat vahvasti suomalaisessa teollisuudessa. Terra Patris konsernin vahva kansainvälinen osaaminen ja taloudellinen tuki luovat pohjan kilpailukykyiselle ja tulokselliselle toiminnalle sekä pitkäjänteiselle kasvulle tytäryhtiöissä. Konsernin vuosiliikevaihto on noin 120 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 500 henkilöä ympäri Suomea.

Haemme kehittämishaluista HR ja palkka-asiantuntijaa liittymään Terra Patriksen tiimiin Tampereelle. Tehtävä on uusi ja tulet alkuun keskittymään Mepco HR ja palkkajärjestelmän käyttöönottoprojektiin palkanlaskentatehtävien ohessa. Jatkossa sinulla on hieno mahdollisuus päästä mukaan kehittymään HR-tehtävissä ja olla mukana kehittämässä koko konsernin HR-käytänteitä.

Työtehtävä on vakituinen ja sijaitsee Tampereen keskustassa, viihtyisissä Technopoliksen toimitiloissa.

Käyttöönottoprojektin jälkeen roolisi pitää sisällään

  • Nimetyn yrityksen HR ja palkka-asiantuntijan tehtävät
  • HR ja palkkajärjestelmän pääkäyttäjyys, ylläpito ja kehitystehtäviä
  • Asiantuntijuuden TES- ja työlainsäädännön asioissa
  • Konsernin HR tiimin kehityshankkeisiin osallistuminen

Odotamme sinulta:

  • Soveltuvaa koulutustaustaa
  • Aikaisempaa työkokemusta vastaavista HR ja etenkin palkkahallinnon tehtävistä sekä kokemusta palkanlaskennasta, mielellään teknologiateollisuuden työehtosopimuksesta
  • Oma-aloitteista työskentelyotetta sekä kiinnostusta toimintatapojen kehittämiseen
  • Mepco järjestelmäosaamista, huippua jos sinulla on jo aiempaa kokemusta Mepcon käyttöönottoprojektista

Tarjoamme sinulle:

  • Mutkattoman, matalahierarkkisen ja rennon työympäristön Suomalaisessa perheyhtiössä
  • Kehitysmahdollisuuksia ja oman asiantuntijuuden syventämistä
  • Laadukkaat työvälineet ja osittaisen etätyömahdollisuuden
  • Työntekijän huomioivana yrityksenä haluamme tukea työntekijöiden hyvinvointia laadukkaalla työterveyshuollolla, lounas-, liikunta/ kulttuuriedulla

Työpaikalla vietetään iso osa elämästä, siksi työssä viihtyminen on erittäin tärkeää. Viihtyvyyden ja hymyn huulille tarjoaa edellä mainittu työyhteisö, mutta Terra Patris paljon muutakin. Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työtehtävän vakaassa organisaatiossa, jossa arvostetaan työntekijää ja panostetaan työntekijöiden osaamiseen ja hyvinvointiin. Terra Patris on arvostettu työnantaja, joka toivoo löytävänsä tiimiinsä uuden jäsenen. Tiimin jäsenenä pääset kehittämään osaamistasi pitkäjänteisesti tulevaisuudessa! Tutustu yritykseemme https://www.terrapatris.fi/fi/

Kiinnostuitko?

Työ alkaa mahdollisimman pian ja Terra Patriksen väki odottaa jo innolla sinua!

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Experiksen kanssa. Hae rekisteröimällä cv:si ja lisäämällä palkkapyyntösi sivustolla www.experis.fi viimeistään 28.11.2022. Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja antaa Senior Consultant Annika Antonen [email protected], +358 44 281 4001.

Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.