Huoltoteknikko, Tecalemit Oy

Tecalemit Oy on toiminut Suomessa jo vuodesta 1938 lähtien. Yrityksemme kuuluu kansainväliseen Stenhøj Group:iin, joka toimii autokorjaamolaitteiden valmistajana ja myyjänä yritystensä kautta 670 henkilön voimin. Vuonna 2019 Nexion S.p.A ja Stenhøj Group yhdistivät voimansa ja konserni kasvoi yhdeksi alansa merkittävimmistä toimijoista. Konsernin liikevaihto on noin 320M€ ja se työllistää lähes 2200 henkilöä. Yrityksemme maahantuo, myy ja huoltaa laadukkaita liikkuvan kaluston korjaamolaitteita. Toimintamme ytimeen kuuluvat myös korjaamoiden AutoCAD-suunnittelu sekä Fortè-moottorinpuhdistustuotteet. Lisätietoa www.tecalemit.fi

Haemme Tecalemit Oy:n osaavaan joukkoon oma-aloitteista

HUOLTOTEKNIKKOA

vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työssäsi liikut Pohjois-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Kainuun alueilla, joten olisi hienoa, jos asuinpaikkasi olisi myös jossain näistä alueista. Suurimman osan ajasta vietät asiakkaiden luona ja asiakkaille lähtö tapahtuu pääsääntöisesti kotoa käsin.

Tehtäviisi kuuluvat asiakaspalvelu sekä erilaiset autokorjaamolaitteiden korjaus- ja asennustyöt, kalibroinnit, huollot ja tarkastukset asiakkaidemme toimipisteissä. Tecalemit Oy:n tuotteiden piiriin kuuluvat monipuolisesti kaikki autokorjaamoilla ja katsastusasemilla työhön vaadittavat laitteet kuten nosturit, ilmastointihuoltolaitteet, jarrutesterit ja mittarit.

Edellytämme valittavilta henkilöiltä kokemusta teknisten laitteiden kunnossapitotehtävistä. Aiempi kokemus korjaamolaitteista sekä autonostintarkastajan ja/tai sähköasennusoikeudet ovat eduksi. Tehtävässä pärjää tehokkaasti silloin, kun sinulla on asiakaspalveluhenkisyyttä ja riittävät taidot teknisten laitteiden hyödyntämiseen työssä.

Tarjoamme itsenäisen ja mielenkiintoisen työn, jatkuvan laitekoulutuksen sekä alan johtavan laitetoimittajan tuen, kilpailukykyiset edut sekä mahdollisuuden hyviin ansioihin. Saat mahdollisuuden päästä osaksi toimivaa tiimiä alan johtavan yrityksen palveluksessa. Tarjoamme sinulle myös työauton käyttöön työntekoa varten.

Kiinnostuitko? Hae tehtävää mahdollisimman pian rekisteröimällä CV:si ja hakemuksesi osoitteessa www.manpower.fi viimeistään 25.8.2021 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, joten ethän aikaile hakemuksesi lähettämisen kanssa! Toteutamme rekrytoinnin yhteistyössä ManpowerGroupin kanssa ja lisätietoja tehtävästä antaa Senior Consultant Tiina Venäläinen, p. 050 300 4372 tai [email protected]

Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.