IT System Manager

Nähdäksesi alkuperäisen työpaikkailmoituksen Experiksen verkkosivuilla, klikkaa tätä linkkiä.



MM Kotkamills

MM Group -konserni on Euroopan johtava kartongin ja kartonkipakkausten valmistaja, jonka valikoimaan kuuluvat myös erikoislaminaattipaperit ja päällystämättömät hienopaperit. Yritys keskittyy vastuullisiin ja innovatiivisiin kuitupohjaisiin pakkausratkaisuihin. Sisältäen vuoden 2021 aikana tehdyt yritysotot, yrityksen liikevaihto on 3,2 miljardia euroa ja se työllistää noin 12 500 henkilöä.

MM Kotkamills on Suomessa sijaitseva MM Group -konsernin tytäryhtiö. Kotkassa sijaitsevassa tehtaassa valmistetaan innovatiivisia, uusiutuvasta luonnonvarasta, puusta, kehitettyjä tuotteita. Vastuullisesti valmistettuja tuotteita ovat elintarvikekäyttöön soveltuvat kuluttajapakkauskartongit, korkealaatuinen erikoislaminaattipaperi Absorbex® sekä ekologiset puutuotteet. Täysin kierrätettäviä AEGLE® ja ISLA® -kartonkituotteita on valmistettu vuodesta 2016 alkaen, ja vuonna 2018 aloitettiin vesipohjaista dispersiota hyödyntävien, muovia korvaavien kartonkilajien valmistus elintarvike- ja muiden pakkausten sekä tarjoiluastioiden materiaaliksi. Kaikki tuotteet ovat ympäristöystävällisiä, kierrätettäviä ja turvallisia käyttää. Kotkan tehtaalla työskentelee yli 500 henkilöä.

Miltä kuulostaisi työskennellä IT-infrastruktuurin ylläpidon ja kehittämisen parissa kansainvälisessä teollisuuden alan organisaatiossa?

Etsimme MM Kotkamillsille nyt uutta IT System Manageria vakituiseen työsuhteeseen osaksi kokenutta viiden hengen tiimiä. Työtä voi tehdä niin lähityönä kuin etätyönä, mieluiten hybridinä.

Tehtävässäsi vastaat VMWare- palvelinalustojen hallinnasta, Windows-palvelinten ylläpidosta, valvonnasta ja hallinnasta. Vastuullasi on IT/OT-verkkojen ja laitteistojen hallinta ja valvonta sekä kehittäminen. Teet yhteistyötä eri toimittajien kanssa sekä Group IM:n kanssa. Osallistut kehitysprojekteihin ja vastaat ITSM-työkalun kehittämisestä (ServiceNow).

Tehtävässä työskennellään teollisuuslaitosympäristössä, joten kokemus vastaavan kaltaisesta ympäristössä työskentelystä on eduksi. Sinulla tulisi olla jo vahvaa kokemusta IT-infrastruktuurin parissa työskentelystä. Tehtävä ei ole vain operatiivinen, vaan pääset myös suunnittelemaan MM Kotkamillsin tulevaisuuden IT-ympäristöä. Työskentelet loppukäyttäjien ja muiden sidosryhmien parissa, joten sinulla tulisi olla hyvät kommunikointi- ja tiimityöskentelytaidot.

Kokemus seuraavista asioista on hyödyksi:

  • Palvelinympäristöt (laitteistot kuten VMWare, HCI, Storage, Backup)
  • Verkkotekniikat (WAN/LAN/WLAN/VLAN) sekä palomuurien hallinta
  • IT-ympäristön hallinta ja valvonta (deployment/monitoring/patch management)
  • OT-toimintaympäristö
  • Projektityöskentely

Miksi MM Kotkamillsille töihin?

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millainen MM Kotkamillsin IT-toiminto on tulevaisuudessa. Pääset tekemään työtä, jolla on merkitystä ja tuottamaan lisäarvoa liiketoiminnalle. Olet mukana kehittämässä tiimisi osaamista, toimintaamme ja työympäristöämme sekä tietenkin omaa osaamistasi. Olet vaikuttamassa siihen, että meillä on nyt ja tulevaisuudessa osaavaa, motivoitunutta ja hyvinvoivaa henkilöstöä. Saat huumorintajuiset työkaverit, sparrailevan tiimin ja yhdessä onnistumisen meiningin.

Kiinnostuitko?

Jätä hakemus tehtävään oheisen hakulinkin kautta tai osoitteessa www.experis.fi, 14.8 mennessä. Muista liittää CV mukaan. Lisätietoja antaa tarvittaessa Experiksen Senior Consultant Juhani Äikäs, [email protected], 040 5727 556.

Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.