Johdon assistentti

Empower on kansainvälinen yritys, joka toteuttaa älykästä yhteiskuntaa ja ylläpitää sen toimintaa 24/7. Kehitämme digitaalisia alustoja ja ratkaisuja hyödyntäen vahvaa kokemustamme ja osaamistamme voimalaitosten ja tehtaiden kunnossapidosta sekä älykkäiden sähköverkkojen ja tietoliikenneyhteyksien rakentamisesta ja ylläpitämisestä. Kehitämme modulaarisia ohjelmistoja ja tuotamme palveluita energia-alan asiakkaidemme Big Datan hallintaan. Toimintamme kattaa Pohjoismaat ja Baltian. Konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli noin 245,3 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 1700 henkilöä. www.empower.fi.

Tule toteuttamaan kanssamme älykästä yhteiskuntaa! Haemme nyt työntekijää johdon assistentin tehtävään Helsinkiin.

JOHDON ASSISTENTTI

Johdon assistentin tehtävässä vastuullasi on Empower-konsernin toimitusjohtajan henkilöassistentin tehtävät ja tämän lisäksi roolissasi hoidat johdon kokous- ja matkajärjestelyitä. Olet tärkeässä roolissa niin johtoryhmätyöskentelyssä sihteerinä toimisessa kuin hallituksen kokousten järjestelyissä sekä materiaalin koordinoinnissa. Vastuullasi on myös yhtiöoikeudellisen dokumentaation hallinnointi ja olet avainhenkilö eri sidosryhmätapaamisten organisoinnissa. Tehtävässäsi avustat myös sisäisessä viestinnässä.

Etsimämme johdon assistentti on energinen ja oma-aloitteinen organisoija. Tartut tehokkaasti uusiin haasteisiin ja ymmärrät vaativienkin projektien toteuttamiseen liittyvät nopeatempoiset tehtäväkokonaisuudet. Langat ja paperit pysyvät käsissäsi ja kalenterit hallinnassasi.

Johdon assistentin tehtävänkuva on sinulle tuttu, mutta haluat myös oppia uusia tehtäviä johdon oikeana kätenä. Sähköiset työvälineet ovat osa jokapäiväistä elämääsi ja pystyt toimimaan sujuvasti myös englannin kielellä.

Toivomme sinulta:

  • vahvaa aiempaa kokemusta johdon assistentin tehtävistä
  • tehtävään soveltuvaa koulutustaustaa, esimerkiksi tradenomin tai merkonomin koulutusta
  • hyviä organisointitaitoja ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn
  • toimisto-ohjelmien (MS Office) hyvää hallinta
  • erinomaista suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa

Tehtävässä menestymistä edesauttaa:

  • et häkelly hektisessä työympäristössä, vaan kykenet pitämään fokuksen ja priorisoimaan tehtäviä
  • positiivinen asenne sekä proaktiivisuus
  • palveluhenkisyys, joustavuus ja hyvät yhteistyötaidot
  • koet yrityksemme arvot omaksesi

Meillä Empowerissa pääset työskentelemään monipuolisten ja mielenkiintoisten työtehtävien parissa rennossa ja kannustavassa työympäristössä. Tarjoamme sinulle haasteita ja vastuuta, sillä uskomme, että juuri se tekee työnteosta mukavaa ja kehittävää. Meillä olet arvostettu osaaja ja teet työtä, jolla todella on merkitystä - toteutamme yhdessä älykkäämpää yhteiskuntaa. Tule luomaan kanssamme parhaita asiakaskokemuksia!

Haku toteutetaan yhteistyössä Experiksen kanssa. Mikäli kiinnostuit, niin haethan paikkaa mahdollisimman pian oheisen linkin kautta. Liitäthän hakemukseesi myös palkkatoiveesi. Etenemme rekrytointiprosessissa heti sopivan hakijan löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Experiksen rekrytointikonsultti Mikko Rämänen, tel. +358 50 516 0054, [email protected].

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.