Markkinointiassistentti


Antell tarjoaa herkullisia makunautintoja noin sadassa ravintolassa ja kahvilassa ympäri Suomen. Meille antellilaisille hyvä maku on kaikki kaikessa - jo vuodesta 1880 saakka. Olemme oma-aloitteisten ammattilaisten työyhteisö, jonka tekemisen lähtökohtana on vahvat toimintaamme arjessa ohjaavat arvot: maku, välittäminen, ratkaisukeskeisyys ja innostuneisuus. Perheyrityksemme palveluksessa työskentelee yli 500 osaavaa ammattilaista, ja liikevaihtomme vuonna 2018 oli 49,4 MEUR.


MARKKINOINTIASSISTENTTI
Tule uudeksi antellilaiseksi pääkaupunkiseudun aluetoimistoomme Vantaalle! Annat markkinointitukea Antell-ravintoloille ja -kahviloille, jotta nämä saavuttavat liiketoimintatavoitteensa. Antellilla markkinointi on ravintoloitamme varten, joten sinulla tulee olla palava halu sisäiseen asiakaspalveluun. Tiimiimme sopii hyväntuulinen markkinoinnin osaaja, jolla on visuaalista silmää, rohkeutta toimia itsenäisesti ja kokeilla uusia toimintatapoja. Markkinointiassistentti raportoi markkinoinnin projektipäällikölle.


Työskentelet osana markkinointitiimiä, joka suunnittelee, tuottaa ja kehittää markkinoinnin toimenpiteitä. Vastuullesi kuuluvat mm. uusien ravintoloiden avauskampanjat ja markkinoinnin aloitustoimenpiteet. Osallistut ravintoloiden ja kahviloiden kampanjasuunnitteluun ja toimenpiteiden toteutukseen.Iso osa työtäsi on toimipisteidemme sisäinen asiakaspalvelu ja neuvonta.


Lisäksi vastuullesi kuuluvat seuraavat tehtävät:

  • Antell.fi ja sosiaalisen median kanavien ylläpito
  • Yhteistyö painotalokumppanin kanssa ja valokuvausten koordinointi
  • Visuaalisuutta vaativien ohjevideoiden teko, ohjeistusten taitto, esitysmateriaalien valmistelu sekä kuvankäsittely
  • Vastaat markkinoinnin sisäisestä verkkokaupasta


Jotta pärjäät mahdollisimman hyvin tehtävässäsi, tulee sinulla olla seuraava tekninen osaaminen:

  • Adobe taitto- ja kuvankäsittelyohjelmat, WordPress
  • Sosiaalisen median alustat
  • Valokuvaus- ja videointitaidot


Täytämme paikan sopivan henkilön löydyttyä, joten haethan tehtävää mahdollisimman pian, viimeistään 7.2.2020. Jätä ansioluettelosi ja hakemuskirjeesi Hae tehtävää -painikkeen kautta. Laitathan mukaan myös palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Consultant Tea Laamanen, 0400 - 219 229 tai tea.laamanen(at)fi.experis.com.

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.