TUOTANTOPÄÄLLIKKÖ

Kojair Tech Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi yhä tehokkaampia ja monipuolisempia sovelluksia asiakkaiden ilmanpuhtauteen liittyviin prosesseihin. Kojair Tech Oy:ssä on yli 50 vuoden vahva kokemus erilaisten puhdasilmasovellusten suunnittelusta ja valmistuksesta.


Haemme nyt tuotantopäällikköä Mänttä-Vilppulan tehtaalle!


Työtehtävä:
Monipuolisessa tehtävässä tuotantopäällikön pääasiallinen vastuu on tuotannontyöntekijöiden työnohjaaminen, tuotannon tekemisen työjärjestyksestä ja ympäristöstä vastaaminen. Tärkeimmät tuotannolliset vastuut ovat toimitusvarmuuden ja laadun varmistaminen.
Tehtävässä vastataan myös alihankkijoiden ja toimittajien yhteistyön sujuvuudesta, työjonoihin liittyvien ennusteiden tekemisestä ja tulevien töiden aikatauluttamisesta. Tuotantoon liittyvien kulujen seuraaminen on keskiössä, tähän liittyvien tarvittavien toimenpiteiden eteenpäin vieminen ja edelleen seuraaminen on tärkeää.
Tehtävässä raportoit yhtiön toimitusjohtajalle.


Etsimämme henkilö:
Esimiestyöstä motivoituva jämäkkä persoona, jolla on vahva ymmärrys tuotantotyöstä ja erilaisista kokoonpanoon liittyvistä työtehtävistä. Olet aiemmin toiminut esimerkiksi tuotannon työnjohtajana ja sinulla on ymmärrystä, miten metallituotantotyötä / kokoonpanotyötä ohjataan.
Tarvitset työssäsi hyvää suomen ja englannin kielitaitoa sekä hyviä kommunikointitaitoja. Koulutukseltasi voit olla teknisesti suuntautunut (Insinööri/DI).


Keskeinen osaaminen:

  • Kyvyt ja taidot toimia esimiehenä
  • Kokoonpanoympäristön ymmärtäminen


Tarjoamme:


Tarjoamme tehtävään valitulle kattavan perehdytyksen, johtoryhmän tuen ja mahdollisuuden toimia itse johtoryhmässä, hyvin sitoutuneen työyhteisön ja miellyttävän työympäristön.


Kiinnostuitko?


Hakemuskäsittelystä ja valintaprosessista vastaa Experiksen rekrytointikonsultti Jussi Laaksonen p. +358 40 1864 937 tai [email protected]
Hae tehtävää rekisteröimällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteessa www.experis.fi viimeistään 2.2.2020 mennessä.
Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.