Tuotepäällikkö, Hyötyajoneuvot
Sijainti: Vantaa
YES-EU on sähköisten ajoneuvoratkaisujen ja uuden teknologian kokonaisratkaisujen maahantuoja sekä palvelutalo. Olemme alamme ehdottomia edelläkävijöitä. Tarjoamme asiakkaillemme kaikki sähköisen liikenteen ratkaisut yhdeltä luukulta - ajoneuvoista ja latausratkaisuista aina käyttöönottoon, huoltoon ja elinkaaren hallintaan saakka. Meiltä asiakas saa kokonaispalvelun, jossa yhdistyvät laadukkaat tuotteet, asiantunteva tuki ja pitkäjänteinen kumppanuus.
Olemme erityisesti tunnettuja markkinoiden parhaista sähköbusseista ja teholatauslaitteista, ja nyt laajennamme toimintaamme voimakkaasti myös sähköisiin hyötyajoneuvoihin.
Toimintamme Suomessa käynnistyi vuonna 2019, ja olemme kasvaneet nopeasti, mutta kannattavasti.
Tänään YES-EU työllistää jo yli 50 alan ammattilaista Suomessa, ja olemme osa kansainvälistä YES-EU Group -konsernia, joka toimii Pohjoismaissa sekä useissa Keski-Euroopan maissa.
Tehtävä
YES-EU tarjoaa kokeneelle ajoneuvotekniikan asiantuntijalle keskeisen roolin sähköisten hyötyajoneuvojen (pakettiautot ja kuorma-autot) tuomisessa ja kehittämisessä Suomen markkinaan.
Tuotepäällikkönä vastaat tuotteidesi teknisestä kokonaisuudesta Suomessa koko niiden elinkaaren ajan - käyttöönotosta jatkuvaan kehittämiseen ja laajentuviin tuotevalikoimiin. Toimit tuotteidesi pääasiantuntijana ja varmistat, että ne täyttävät sekä tekniset että viranomaisvaatimukset Suomen markkinassa.
Roolisi on keskeinen myynnin tukena, ja toimit linkkinä valmistajan, viranomaisten sekä sisäisten sidosryhmien välillä.
Työsi sisältää mm.:
- tuotteiden tekninen omistajuus ja asiantuntijarooli Suomessa
- myynnin tukeminen asiakasrajapinnassa sekä myyntitiimin kouluttaminen
- viranomaisyhteistyö (esim. Traficom), ajoneuvojen rekisteröinnit ja hyväksynnät
- tiivis yhteistyö valmistajan sekä konsernin tuotetiimien kanssa
- asentajien kouluttaminen ja jälkimarkkinoinnin tukeminen
Rooli sijoittuu osaksi YES-EU:n tuotetiimiä ja teet tiivistä yhteistyötä hyötyajoneuvojen myynnin kanssa. Raportoit tehtävässä tekniselle johtajalle.
Tehtävä edellyttää matkustusvalmiutta, mukaan lukien vierailut valmistajan luokse Kiinaan, arviolta muutaman kerran vuodessa.
Työpaikan sijainti on Vantaa.
Odotamme sinulta
- Insinöörin koulutusta, esim. ajoneuvotekniikasta
- Vahvaa kokemusta ajoneuvoista sekä niiden teknisistä ratkaisuista
- Kokemusta ajoneuvojen rekisteröinneistä, hyväksyntäprosesseista ja viranomaisyhteistyöstä
- Ymmärrystä EU-tason ajoneuvolainsäädännöstä
- Kykyä toimia myynnin teknisenä tukena käytännönläheisesti
- Valmiutta kouluttaa sekä sisäisiä sidosryhmiä että kumppaneita
- Erinomaista englannin kielen taitoa, jota käytät päivittäin kansainvälisessä yhteistyössä
- Valmiutta matkustaa säännöllisesti
Hyötyajoneuvoihin sekä sähköajoneuvoihin liittyvä kokemus katsotaan suureksi eduksi.
Tarjoamme sinulle
Tarjoamme sinulle harvinaisen mahdollisuuden päästä mukaan tuomaan täysin uusia täyssähköisiä hyötyajoneuvoja Suomen markkinaan ja rakentamaan niiden menestystä alusta alkaen.
Roolissa pääset työskentelemään tuotteiden ytimessä - vaikuttamaan niiden käyttöönottoon, kehittämiseen ja asemoitumiseen markkinassa sekä toimimaan keskeisessä roolissa liiketoiminnan kasvussa.
Saat käyttöösi kansainvälisen konsernin tuen ja resurssit, mutta samalla aidon mahdollisuuden ottaa omistajuus tuotteista Suomessa ja kehittää toimintaa pitkäjänteisesti.
Työsuhteen etuihin kuuluvat esimerkiksi:
- Kiinteä kkpalkka + bonusjärjestelmä
- Laaja työterveys ja sairauskuluvakuutus
- Epassi (liikunta/kulttuuri) ja puhelinetu
- Laavu Performancen valmennus- ja coachingpalvelut
- Joustavat työajat
- Autoetu
- Arjen tukipalvelut (esim. ulkomaanmatkan ajaksi)
Hakeminen
Lähetä hakemuksesi ja CV:si meille hakulinkin kautta. Hakuaikaa on 18.7.2026 asti, mutta ei kannata odotella hakemisen kanssa, sillä tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä!
Lisätietoja tehtävästä antaa tarvittaessa YES-EU:n Myyntijohtaja Tuomas Vïren, puh. 040 6670 815, [email protected].
ManpowerGroup® on johtava globaali henkilöstö- ja työvoimaratkaisujen sekä ulkoistettujen palveluratkaisujen asiantuntija, kehittäjä ja tuottaja, joka auttaa organisaatioita uudistumaan nopeasti muuttuvassa työn maailmassa. Tarjoamme innovatiivisia ratkaisuja sadoille tuhansille organisaatioille vuosittain työllistämällä samalla miljoonia osaavia ammattilaisia merkityksellisiin tehtäviin useilla aloilla ja osaamisalueilla. Asiantuntijabrändimme Manpower®, Experis® ja Talent Solutions palvelevat hakijoita ja asiakkaita yli 75 maassa. Olemme jatkaneet työtämme yli 70 vuoden ajan. Pohjoismaissa ja Baltiassa yhtiö on markkinajohtaja. Työmme monimuotoisen työelämän puolesta saa jatkuvasti tunnustusta. Vuonna 2022 yhtiö valittiin 13. kerran World's Most Ethical Companies® -listalle. Lue lisää toiminnastamme ja palveluistamme osoitteessa www.manpowergroup.fi.