Erikoissuunnittelija, Istekki Oy

Nähdäksesi alkuperäisen työpaikkailmoituksen Experiksen verkkosivuilla, klikkaa tätä linkkiä.



Me istekkiläiset olemme teknologiaturvaajia, jotka työskentelemme yhteisen hyvän ja sujuvamman Suomen eteen. Teemme työtä lähes 4 miljoonan kansalaisen hyvinvoinnin eteen - juuri tälläkin hetkellä. Olemme osa suomalaisten arkea niin elämän suurissa ja haastavissa hetkissä huolehtimalla mm. sairaaloiden elämää ylläpitävistä laitteista ja sairaalan ICT-ympäristöistä, kuin aivan perusarjessa tuottamalla mm. koulujen ICT-ympäristöt. Moniammatillista porukkaamme määrittelee osaaminen, asiantuntijuus ja vahva tekemisen meininki kaikessa mitä teemme asiakkaillemme!

Etsimme nyt Istekille

ERIKOISSUUNNITTELIJAA

Tehtäviisi kuuluvat järjestelmien ylläpito ja tekninen pääkäyttäjyys. Osallistut työssäsi järjestelmien päivityksiin ja huolehdit teknisistä dokumentaatioista. Edellytämme osaamista palvelinympäristöistä ja erilaisista tietokannoista. Työssäsi näkyy yhteiskunnallinen merkitys ja vastuullisuus, sillä vastaamme asiakkaiden potilas- ja asiakastietojärjestelmistä.

Tulet osaksi ammattitaitoista ryhmää, jonka vastuulla ovat erikoissairaanhoidon anestesia-, leikkaus- ja tehohoidonjärjestelmien ylläpito, kehitys ja niihin liittyvät projektit sekä tukitehtävät sovituista tietojärjestelmistä.

Työssä menestyäksesi tarvitset:

  • Erikoissairaanhoidon toimintaympäristön tuntemusta
  • Soveltuvaa teknistä koulutusta (esim. AMK) tai vastaavan tasoista osaamista ja kokemusta roolille kuuluvista tehtävistä
  • Teknistä osaamista mm. Windows Server 2019 ja 2022 palvelimista
  • Työssäsi tulet käyttämään mm. Office-perheen ohjelmistoja, Windowsia, Powershellia ja Command promptia
  • Lainsäädännön vaikutuksien ymmärtämistä - GDPR, NIS2, MDR
  • Kyvykkyyttä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ja järjestelmien välisiä riippuvuuksia
  • Kehittämishalukkuutta sekä organisointi- ja ongelmanratkaisukykyä
  • Hyvää paineensietokykyä ja kykyä reagoida muuttuviin tilanteisiin
  • Hyviä tiimityötaitoja
  • Kokemusta projektityöskentelystä

Lisäksi arvostamme:

  • Aikaisempaa kokemusta tehohoidon tai anestesiatietojärjestelmien käytöstä
  • ITIL-mallin tuntemusta
  • Avointa asennetta ja motivaatiota kohdata uusia haasteita
  • Vahvoja asiakaspalvelutaitoja
  • Hyvää suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa

Muuta tietoa:

  • Aloitus: Sopimuksen mukaan
  • Työ on pääsääntöisesti päivätyötä, joskus tehtävä edellyttää ilta- tai yötyötä tai viikonloppuja.
  • Sijainti: Tässä työssä on etätyömahdollisuus ja työtä voit tehdä mistä päin Suomea tahansa. Tehtävän hoitaminen saattaa edellyttää asiakkaan luona käymistä. Toimipisteemme sijaitsevat Kuopiossa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Espoossa.
  • Tehtävään valittavalle henkilölle tehdään perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys ja huumausainetesti.

Palkkaus:

Tehtävän palkkahaitari on 3300 - 4400 €/kk, lopullinen palkka määritellään valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen mukaan. Kuulut meillä KT:n yrityssektorin työehtosopimuksen piiriin, mikä tuo mukanaan julkisen alan parhaat työsuhde-edut, kuten:

  • Lyhyemmän säännöllisen työajan (36,25 h/vko) - enemmän aikaa palautumiselle ja arjen tasapainolle
  • Reilut lomaoikeudet - vuosilomia kertyy enimmillään 38 arkipäivää vuodessa

Miksi valitsisit meidät?

Panostamme vahvasti henkilöstön kehittämiseen ja kouluttamiseen sekä kannustavaan esihenkilötyöhön. Meillä saat tehdä työsi hyvin, sillä pääset toimimaan vakiintuneiden kumppaneiden ja alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa erittäin mielenkiintoisissa asiakasympäristöissä ja -projekteissa. Arvostamme tasapainoa työn ja muun elämän yhteensovittamisessa ja tarjoamme myös kattavat henkilöstöedut.

Lue lisää verkkosivujemme Uratarinoita-osiosta.

Lämpimästi tervetuloa Istekille!

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä ManpowerGroup Oy:n kanssa. Hae tehtävää liittämällä CV:si ja vapaamuotoinen hakemuksesi viimeistään 30.9.2025 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Recruitment Consultant Tiina Venäläinen, p. 050 300 4372 tai [email protected]

Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.