IP-Produkter Oy on vuonna 1961 perustettu tekniikkatalo, joka myy ja markkinoi Suomessa korkeatasoisia teollisuustuotteita lastuavalle metalliteollisuudelle, prosessiteollisuudelle sekä hydrauliikka-aloille. Tuotevalikoimaamme kuuluu lisäksi tukivalmistusta ja huoltotoimintaa. Olemme osa K-DEVELOP -ryhmää. Lisätietoja meistä: www.ip-produkter.fi
Nykyisen huoltoinsinöörimme jäädessä eläkkeelle 30 vuoden jälkeen, etsimme hänen tilalleen uutta osaajaa metallintyöstökoneet -yksikköömme.
HUOLTOINSINÖÖRIÄ
Huoltoinsinöörin monipuoliset työtehtävät liittyvät työstökoneiden asennuksiin, huoltoihin ja kunnossapitoihin. Liikut asiakkaidemme luona; pääset liikkumaan vaihtelevissa kohteissa ympäri Suomea sekä satunnaisesti myös Tallinnan alueella. Huoltotyö + huollossa käytetyt varaosat laskutetaan. Vastaat välillä myös mahdollisista varaosien tilaamisesta, ja välillä varaosamyyjä hoitaa niiden hankkimisen. Varaosat toimitetaan asiakkaalle odottamaan tehtävää huoltotyötä. Työtä tehdään sekä itsenäisesti että parityöskentelynä.
Tehtävä vaatii matkustamista, joka ajoittuu useimmiten välille ma - to. Perjantait ovat ns. toimistopäiviä, jolloin keskitytään paperitöihin. Tehtävä on vakituinen.
Toivomme sinulta
- soveltuvaa teknistä perustutkintoa tai työkokemusta
- hyvää ja ratkaisukeskeistä asiakaspalveluasennetta
- hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyökykyä
- vastuuntuntoa, systemaattista työskentelyotetta ja halua oppia uutta
- aktiivisuutta, joustavuutta ja itseohjautuvaa hands-on otetta työskentelyyn
- englannin kielen taitoa sekä hyvää matkustusvalmiutta
Aiempi työkokemuksesi voi olla esim. työkoneiden, autojen tai kylmälaitteiden huollosta. Työkokemus sähkö- ja mekaanisista kunnossapitotöistä katsotaan eduksi.
Tarjoamme itsenäisen ja monipuolisen työtehtävän kasvavassa ja menestyvässä yrityksessä laadukkaiden tuotteiden parissa. Saat mahdollisuuden kehittyä ja oppia uutta, tarjoamme myös soveltuvia kouluttautumismahdollisuuksia.
Kiinnostuitko? Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Experiksen kanssa. Hae tehtävää viimeistään 7.1.2024 www.experis.fi. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, paikka täytetään soveltuvan henkilön löydyttyä, joten lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian.
Lisätietoja: Experiksen rekrytointikonsultti Henrik Grönqvist, puh. 050 369 9464, [email protected].