Java back-end sovelluskehittäjä, Sitowise Oy

Nähdäksesi alkuperäisen työpaikkailmoituksen Experiksen verkkosivuilla, klikkaa tätä linkkiä.


Sitowise on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo. Suunnittelemme älykkäitä kaupunkeja ja elämisen tiloja, joissa arki on tahditettu kestävälle pohjalle. Operoimme kolmella liiketoiminta-alueella: kiinteistöt ja rakennukset, infrastruktuuri ja digitaaliset ratkaisut. Joka päivä 2 000 eri alojen asiantuntijaamme yhdistävät voimansa, jotta liikenne, infra ja rakennukset tarjoavat parhaat puitteet turvalliselle ja huolettomalle arjelle. Haluamme nostaa älykkyyden ja vastuullisuuden rimaa, ja siksi visiomme on olla vastuullisin kumppani hyvinvoivan ympäristön kehittämisessä.

Sitowisen tekeminen nojaa vahvasti digitaalisuuteen ja tuoreimpien teknologioiden ennakkoluulottomaan hyödyntämiseen. Älykkyys ei kuitenkaan ole vain ykkösiä ja nollia. Se on kykyä kohdata ja kuunnella, oivaltaa ja uskaltaa. Koetko siis intohimoa ohjelmistokehitykseen sekä uuden oppimiseen? Haemme kasvavaan joukkoomme

JAVA BACK-END SOVELLUSKEHITTÄJIÄ

työskentelemään asiakasprojektiimme Jyväskylään. Tarjoamme merkityksellisen ja vastuullisen työn energiankulutukseen liittyvien tehtävien parissa. Tulevat työtehtäväsi liittyvät pääosin web-sovellusten back-end (mahdollisesti myös front-end)-kehitykseen asiakasprojektissamme.

Pääset mukaan toteuttamaan moniulotteisia ja haastavia ratkaisuja, joiden parissa et taatusti tylsisty. Supervoimiamme ovat ketteryys, käytettävyys, laatu ja automaatio - sekä Suomen kovin paikkatieto-osaaminen! Meillä on pitkälle kehitetty kulttuuri ohjelmistoprojektien toteuttamiseen - Sitowisen Scrum on nimeltään SWACT.

Jos paikkakuntasi on jokin muu ja osaaminen osuu kohdilleen, niin laita ihmeessä hakemus tulemaan, työskennellä voit muiltakin paikkakunnilta. Etsimme myös kasvavaan joukkoomme uusia osaajia jatkuvasti.

ODOTAMME SINULTA

Toivomme, että sinulla on takana jo muutaman vuoden työkokemus sovelluskehityksen parista sekä vahvaa Java back-end taustaa ja Scalakin taipuu. Fronttiteknologioista Angular sekä HTML+CSS ovat tässä työssä valttia!

Muita hyödyllisiä taitoja ovat:

- Versionhallintatyökalut
- Tietokantaosaaminen (esim. SQL ja Oracle)
- Ymmärrys pilviteknologioista, kuten Azure, AWS
- Ymmärrys palveluiden käytettävyydestä
- Hyvät tiimityöskentely- ja kommunikointitaidot - tiimin työkieli on englanti
- Palava intohimo ohjelmistokehitykseen sekä uuden oppimiseen
- Positiivinen ote - ilon kautta onnistumiseen!

ARKI SITOWISELLÄ

Työllämme on valtava, konkreettinen vaikutus ihmisten ja luonnon hyvinvointiin. Meille jokainen työntekijä on ainutlaatuinen oman alansa ammattilainen. Olemme ylpeitä osaamisestamme ja toisistamme.

Emme perusta turhasta pönötyksestä. Mutkattomuus ja kaverin auttaminen ovat meille hyvän työpäivän perusta. Meillä et myöskään jämähdä paikallesi. Henkilökohtaisesta kehittymisestä pitävät huolen monipuoliset työtehtävät sekä Sitowisen kattavat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi panostamme muun muassa työterveyspalveluilla, erittäin kattavilla vakuutuksilla, sairaan lapsen hoitopalvelulla, lounas-, työmatka ja puhelinedulla sekä liikunta- ja virkistyseduilla.

Kiinnostuitko? Hienoa! Nyt on sinun vuorosi. Lähetä hakemus palkkatoiveineen oheisen linkin kautta 16.9.2022 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo haku aikana, joten toimi nopeasti!

Lisätietoja työtehtävästä Experikseltä antaa Senior Consultant Sari Ojanen, [email protected]

Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.