Myyntiassistentti, Korja-Kumi Oy

Korja-Kumi Oy on perustettu 1945 nimensä mukaisesti kumituotteiden pääosin autonrenkaiden korjaamiseksi. Toiminta laajeni omien kumituotteiden valmistuksena, lattiapinnoituksien tekemisenä ja autojen kumitarvikkeiden myyntinä. Autokannan kasvaessa kumituotteiden menekki kasvoi ja yritys laajentaa 1976 toimitiloja sekä hankkien uusia laitteita kumituotteiden valmistukseen. Nykyisiin varasto- ja toimitiloihin siirryttiin 1996, hankkien samalla uuden teknologian koneita sekä oman tuotesuunnittelun palveluja tuotannon lisäämiseksi. 2001 Pekka Keräsen jatkaessa toimitusjohtajana yritys on kasvattanut kansainvälistä toimintaa teknisten kumituotteiden maahantuojana ja viejänä, toimien nykyisin kumialan erikoistukkuliikkeenä.

Etsimme nyt tiimin täydentämiseksi Tampereen Lakalaivaan perhevapaan sijaisuuteen

MYYNTIASSISTENTTIA

Työtehtävistä:
Etsimämme henkilön päivittäisiin työtehtäviin kuuluvat mm. tilausten käsittely ja koordinointi, verkkokauppatapahtumien käsittely sekä verkkosivujen ylläpito, asiakaspalvelu puhelimitse ja sähköpostitse, yhteydenpito asiakkaisiin, talon sisäisiin teknisiin myyjiin ja muihin sidosryhmiin. Työskentely tapahtuu pääasiassa puhelimitse ja tietokoneella, toivommekin että sinulla on aikaisempaa kokemusta erilaisten järjestelmien käytöstä.

Eduksi katsotaan, mikäli sinulla on aikaisempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä ja/tai työkokemusta myynnistä tai myynnin tukitehtävistä. Myös kokemus ja ymmärrys valmistavan teollisuuden ja tekniikan tehtävistä auttavat onnistumisessa.

Tulevasta tekijästä:
Toivomme että sinulla on tehtävään soveltuva liiketalouden tai tekniikan koulutustausta. Olet työotteeltasi itsenäinen, huolellinen ja toimeen tarttuva. Osaat organisoida työtäsi ja tarvittaessa langat pysyvät käsissäsi myös kiireisempänä päivänä.

Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä asiakaspalvelu- ja yhteistyötaitoja. Toivomme myös, että tiimitaitosi ovat kohdillaan ja tuet osaltasi koko yhteisön onnistumista. Sinulla on halu vaikuttaa omalta osaltasi positiivisesti kokonaisuuteen, olet halukas oppimaan uutta ja kehittymään tehtävässäsi.

Pääsääntöisesti työssä käytetään suomen kieltä, tämän tulisi olla sekä kirjallisessa että suullisessa ilmaisussa sujuvaa. Englantia tarvitset kirjallisesti ja suullisesti viikoittain, eduksi katsotaan mikäli sinulla on osaamista ruotsissa.

Työsuhteesta:
Työsuhde alkaa määräaikaisena, noin vuoden mittaisena perhevapaan sijaisuutena, sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Työsuhteen alussa sinua perehdyttää tehtävää tällä hetkellä hoitava henkilö.

Työaika on ma-pe 7:30-16. Perehdytysjakson jälkeen myös osittainen etätyö on järjestettävissä. Määräaikainen työsopimus solmitaan vuodeksi, juridisena työnantajana toimii ManpowerGroup. Palkkaus määräytyy valitun henkilön aikaisemman kokemuksen mukaan, ollen noin 2200 - 2400 €/kk. Työsuhteessa sovelletaan Autonrengasalan työehtosopimusta.

Perhevapaan sijaisuuden päättyessä, on mahdollista käydä keskustelua työsuhteen jatkamisesta teknisen myyjän tehtävässä.

Kiinnostuitko? Sitten ohjeet jatkoon!
Suosittelemme jättämään hakemuksen oheisen linkin kautta niin pian kuin mahdollista! Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä Sinulle antaa rekrytoinnista vastaava ManpowerGroupin Recruitment Consultant Anu Erkkilä, tavoitat hänet sähköpostitse osoitteesta [email protected] tai puhelimitse numerosta 040 5460 862.

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta.