Tekninen asiantuntija

Nähdäksesi alkuperäisen työpaikkailmoituksen Experiksen verkkosivuilla, klikkaa tätä linkkiä.



Kiinteistöliitto Itä-Suomi -nimeä käyttävät Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistykset, jotka ovat valtakunnallisen Suomen Kiinteistöliiton jäsenjärjestöjä. Olemme neljänneksi suurin kiinteistöyhdistysten muodostama palvelukeskus liittoyhteisössämme. Suurin osa 2580 jäsenestämme on asunto-osakeyhtiömuotoisia kerros- ja rivitaloyhtiöitä. Lisäksi jäseninä on mm. kiinteistöosakeyhtiöitä ja kunnallisia vuokrataloyhteisöjä. Jäsenillämme on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. ita-suomi.kiinteistoliitto.fi

Haemme Kiinteistöliitto Itä-Suomelle

TEKNISTÄ ASIANTUNTIJAA

uuteen monipuoliseen rooliin Kuopioon. Teknisen asiantuntijan tehtävät ovat mielenkiintoisia ja vaihtelevia ja pääset myös itse vaikuttamaan työpäiviesi sisältöön ja aikatauluihin. Toimit tehtävässä asiakaslähtöisesti ja joustavasti jäsentemme tukena.

Tehtävääsi kuuluu muun muassa

  • Jäsenten rakennustekninen neuvonta ja opastus puhelimitse ja sähköpostitse sekä kiinteistökäynneillä
  • Taloyhtiön hallitusten ja isännöitsijöiden tapaaminen ja kouluttaminen
  • Osallistuminen puolueettomana asiantuntijana taloyhtiön kokouksiin
  • Aktiivinen yhteydenpito eri sidosryhmiin
  • Asiantuntija-artikkeleiden kirjoittaminen julkaisuihimme
  • Jäsenrekisterimme ja somekanaviemme päivitys yhdessä muiden toimihenkilöidemme kanssa


Toivomme sinulta seuraavia taitoja ja osaamista

  • Tehtävään soveltuvaa koulutustaustaa esim. rakennusinsinööri, rakennusmestari
  • Monipuolista kokemusta kiinteistöihin liittyvissä asioissa
  • Itsenäistä ja proaktiivista työskentelyotetta
  • Helposti lähestyttävyyttä ja kehittymiskykyä
  • Hyviä esiintymis ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä rakentavaan yhteistoimintaan
  • Sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista sekä nykyaikaisia viestintätaitoja


Tarjoamme sinulle

  • Kilpailukykyisen palkkauksen
  • Mukavan pienen lähitiimin sekä hyvän kollegaverkoston etänä
  • Perinteikkään ja vakavaraisen toimijan työnantajaksesi
  • Lakisääteistä laajemman työterveyshuollon sekä ateria- ja virike-edun
  • Jousto- ja etätyömahdollisuuden


Olisitko sinä uusi kollegamme?

Hae tehtävää osoitteessa www.experis.fi mahdollisimman pian ja liitä mukaan palkkatoiveesi. Haastattelemme henkilöitä jo hakuprosessin aikana. Lisätietoja tehtävästä antavat rekrytointikonsultti Emma Montell p. 040 775 3231/ [email protected] tai tiistaina 16.5.2023 klo 9-15 Kiinteistöliitto Itä-Suomen toiminnanjohtaja Piia Moilanen p. 044 355 5707.

Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.