Me istekkiläiset olemme teknologiaturvaajia, jotka työskentelemme yhteisen hyvän ja sujuvamman Suomen eteen. Teemme työtä lähes 4 miljoonan kansalaisen hyvinvoinnin eteen - juuri tälläkin hetkellä. Olemme osa suomalaisten arkea niin elämän suurissa ja haastavissa hetkissä huolehtimalla mm. sairaaloiden elämää ylläpitävistä laitteista ja sairaalan ICT-ympäristöistä, kuin aivan perusarjessa tuottamalla mm. koulujen ICT-ympäristöt. Moniammatillista porukkaamme määrittelee osaaminen, asiantuntijuus ja vahva tekemisen meininki kaikessa mitä teemme asiakkaillemme!
Oletko sinä motivoitunut ja vastuullisesta roolista nauttiva joukkuepelaaja?
Haemme nyt Istekki Oy:n Tietoliikennepalvelut, asiantuntija -ryhmään
TIETOLIIKENNEASIANTUNTIJAA
vakituiseen työsuhteeseen.
Tuotamme yhteiskunnalle kriittisiä tietoliikennepalveluita koko maan laajuisesti tukeutuen omaan runkoverkkoomme. Palveluitamme ovat runkoverkkopalvelun lisäksi muun muassa palomuuripalvelut, lähiverkkoratkaisut, kuormantasaus ja sovellusjulkaisut, sekä Internet kapasiteetti. Tarjoamme sinulle erinomaisen tilaisuuden syventää ammattitaitoasi uusimpien teknologioiden ja mielenkiintoisten tehtävien parissa. Tukena työssäsi on tietoliikenteen huippuosaajien motivoinut ryhmä.
Toimit roolissasi tietoliikenteen asiantuntijana. Asiantuntijana osallistut erilaisiin asiakasprojekteihin tietoliikenteen edustajana ja osallistut erilaisiin asiakasympäristöjen ylläpitotehtäviin. Teet tiivistä yhteistyötä yksikössä eri roolien ja Istekin sisäisten sidosryhmien kanssa. Rekrytoinnin avulla vahvistamme tietoliikennetiimiämme yhdelle pääasiakkaallemme Pirkanmaalla.
Mitä toivomme sinulta:
Olet etsimämme henkilö, jos hallitset tietoliikenteen eri verkkoratkaisut ja eri verkkoteknologiat. Sinulla on kokemusta tietoliikenneverkkojen operoinnista sekä ylläpidosta. Ymmärrät myös kriittisten verkkojen käytettävyyteen ja turvallisuuteen liittyvät vaatimukset suunnittelussa sekä toteutuksessa.
Tehtävässä menestyminen edellyttää vahvaa tietoliikenneosaamista, mutta arvostamme myös kehitys- ja automaatio-osaamista.
Tehtävässä onnistuminen edellyttää osaamista seuraavista teknologioista:
- Paloalto ja Fortigate palomuurit
- F5 BIG-IP
- Juniper Mist, MX- ja EX-tuotteet
- Cisco WLAN, LAN, WAN ja ACI
- HPE Aruba WLAN ja LAN
Katsomme eduksi yllä mainittuihin osaamisiin liittyviä sertifiointeja. Rooliasi on mahdollista muokata mielenkiintosi ja osaamisesi perusteella.
Lisätiedot:
- Aloitus: Sopimuksen mukaan
- Sijainti: Tässä työssä on osittainen etätyömahdollisuus. Tehtävä vaatii ajoittaista läsnäoloa Tampereella.
- Työ voi sisältää normaalin työajan ulkopuolelle ajoittuvia työtehtäviä ja varallaoloa, joista sovitaan erikseen.
- Tehtävään valittavalle henkilölle suoritetaan perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys ja huumausainetesti.
Palkkaus:
Tehtävän palkkahaitari on 3300 - 4400 €/kk, lopullinen palkka määritellään valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen mukaan. Kuulut meillä KT:n yrityssektorin työehtosopimuksen piiriin, mikä tuo mukanaan julkisen alan parhaat työsuhde-edut, kuten:
- Lyhyemmän säännöllisen työajan (36,25 h/vko) - enemmän aikaa palautumiselle ja arjen tasapainolle
- Reilut lomaoikeudet - vuosilomia kertyy enimmillään 38 arkipäivää vuodessa
Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä ManpowerGroup Oy:n kanssa. Hae tehtävää liittämällä CV:si ja vapaamuotoinen hakemuksesi viimeistään 15.2.2026. Lisätietoja tehtävästä antavat Jussi Kivistö, p. +358 40 5474841 tai [email protected] 6.2. klo 14-16 ja 13.2. klo 14-16 ja senior recruitment consultant Tiina Venäläinen, p. 050 300 4372 tai [email protected]
Miksi valitsisit meidät:
Panostamme vahvasti henkilöstön kehittämiseen ja kouluttamiseen sekä kannustavaan esihenkilötyöhön. Meillä saat tehdä työsi hyvin, sillä pääset toimimaan vakiintuneiden kumppaneiden ja alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa erittäin mielenkiintoisissa asiakasympäristöissä ja -projekteissa. Arvostamme tasapainoa työn ja muun elämän yhteensovittamisessa ja tarjoamme myös kattavat henkilöstöedut.
Lue lisää verkkosivujemme Uratarinoita-osiosta.
Lämpimästi tervetuloa Istekille!
Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.