Sovelluskehittäjä, Sitowise Oy

Nähdäksesi alkuperäisen työpaikkailmoituksen Experiksen verkkosivuilla, klikkaa tätä linkkiä.


Sitowise on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo. Suunnittelemme älykkäitä kaupunkeja ja elämisen tiloja, joissa arki on tahditettu kestävälle pohjalle. Operoimme kolmella liiketoiminta-alueella: kiinteistöt ja rakennukset, infrastruktuuri ja digitaaliset ratkaisut. Joka päivä 2 000 eri alojen asiantuntijaamme yhdistävät voimansa, jotta liikenne, infra ja rakennukset tarjoavat parhaat puitteet turvalliselle ja huolettomalle arjelle. Haluamme nostaa älykkyyden ja vastuullisuuden rimaa, ja siksi visiomme on olla vastuullisin kumppani hyvinvoivan ympäristön kehittämisessä.

Sitowisen tekeminen nojaa vahvasti digitaalisuuteen ja tuoreimpien teknologioiden ennakkoluulottomaan hyödyntämiseen. Älykkyys ei kuitenkaan ole vain ykkösiä ja nollia. Se on kykyä kohdata ja kuunnella, oivaltaa ja uskaltaa. Koetko siis intohimoa ohjelmistokehitykseen sekä uuden oppimiseen? Haemme nyt huippuammattimaiseen tiimiin

SOVELLUSKEHITTÄJÄÄ

kehittämään ennennäkemättömän rohkeita, älykkäiden kaupunkien IT-ratkaisuja.

Ydintehtävänäsi on hybridimobiilikehitystyö ja ylläpito asiakasprojekteissamme. Asiakkaina mm. valtionhallinto, kunnat ja kaupungit sekä yritykset. Tunnistamme kuitenkin osaajiemme kehitysmahdollisuudet ja tulevat työtehtäväsi muokkautuvatkin niin osaamisesi kuin kiinnostuksesi mukaan. Supervoimiamme ovat ketteryys, käytettävyys, laatu ja automaatio - sekä Suomen kovin paikkatietoasiantuntemus. Työskentely tapahtuu tiimeissä ketterän kehityksen periaatteita noudattaen.

Sinulta toivomme muutaman vuoden työkokemusta sovelluskehityksen parista. Omaat positiivisen työotteen sekä hyvät tiimityöskentely- ja kommunikointitaidot niin suomeksi kuin englanniksi. Arvostamme kokemusta avoimen lähdekoodin teknologioista ja pilvipalveluista, sekä ymmärrystä palveluiden käytettävyydestä.

Tehtävässä menestyäksesi edellytämme:

- JavaScript
- Angular (8+), HTML, CSS
- Xcode
- AppStore testaus- ja julkaisuprosessi
- SQLite, PostgreSQL
- Ymmärrys DevOps-käytännöistä

Eduksi katsomme:

- C#
- Objective-C
- React Native, ReactJs
- GitHub, Bitbucket, Octopus
- Paikkatieto-osaamista esim: GeoServer, OpenLayers, PostGIS
- Pilvialustojen tuntemusta: Azure, AWS
- Cordova

Teknologiat ovat meille kuitenkin toissijaisia - uskomme vahvasti siihen, että koodari hoitaa homman kotiin, kun asenne, motivaatio, intohimo ja näyttämisen halu ovat kohdillaan.

Tarjoamme sinulle työn, jolla on valtava, konkreettinen vaikutus ihmisten ja luonnon hyvinvointiin. Meille jokainen työntekijä on ainutlaatuinen oman alansa ammattilainen. Olemme ylpeitä osaamisestamme ja toisistamme. Sitowisella et myöskään jämähdä paikallesi. Henkilökohtaisesta kehittymisestä pitävät huolen monipuoliset työtehtävät sekä kattavat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi panostamme muun muassa työterveyspalveluilla, erittäin kattavilla vakuutuksilla, sairaan lapsen hoitopalvelulla, lounas-, työmatka ja puhelinedulla sekä liikunta- ja virkistyseduilla. Toimipaikkanasi toimii lähin Sitowisen toimisto, joten työtä on mahdollista tehdä myös etätyöskentelynä.

Kiinnostuitko? Hienoa! Nyt on sinun vuorosi. Lähetä hakemus palkkatoiveineen oheisen linkin kautta 16.6.2022 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo haku aikana, joten toimi nopeasti!

Lisätietoja työtehtävästä Experikseltä antaa Senior Consultant Sari Ojanen, p. 040 521 1366 tai sähköpostitse [email protected]

Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.