Toimistoassistentti, Nuori Yrittäjyys ry, Helsinki

Nuori Yrittäjyys ry (NY) on voittoa tavoittelematon yhdistys ja yrittäjyyskasvatuksen kärkijärjestö Suomessa. NY tarjoaa lasten ja nuorten yrittäjyysasennetta, työelämätaitoja ja taloudenhallintaa tukevia ohjelmia, jotka toteutetaan kouluissa ja oppilaitoksissa osana opetusta. Tavoite on saada nuoret tunnistamaan ja hyödyntämään omat kykynsä - tekemällä oppien. Yhdistyksen rahoitus muodostuu yritysten, säätiöiden sekä ministeriöiden tuesta. Nuori Yrittäjyys ry on osa kansainvälistä Junior Achievement (JA) -verkostoa. JA on maailman laajin yrittäjyys- ja kuluttajakasvatusta nuorille tarjoava organisaatio. Verkosto tavoittaa vuodessa yli kymmenen miljoonaa oppilasta 113 maassa.


Haemme asiakkaallemme Nuori Yrittäjyys ry:lle aurinkoista ja palvelualtista


TOIMISTOASSISTENTTIA vakituiseen työsuhteeseen.


Tehtävä alkaa sopivan henkilön löydyttyä elokuun 2020 loppuun mennessä. Ensimmäisten kuukausien ajan työnantajanasi toimii ManpowerGroup Oy, jonka jälkeen mitä todennäköisimmin rekrytoidut suoraan Nuori Yrittäjyys ry:lle. Lähde mukaan tekemään aidosti merkityksellistä työtä, jolla on vaikutusta Suomen tulevaisuuteen pitkälläkin aikavälillä!


Tehtäviisi kuuluu sisäinen ja ulkoinen asiakaspalvelu, vieraiden vastaanottaminen ja heistä huolehtiminen, toimiston erilaiset hankinnat, reskontran hoitaminen sekä toimiston muut avustavat taloushallinnon tehtävät. Toimit tehtävässäsi tärkeänä osana toimiston sydäntä, pitämällä huolen arjen sujuvuudesta. Innostuneella, ennakkoluulottomalla asenteellasi ja positiivisella työotteellasi tuet koko porukan onnistumista tehtävissään ja pidät yllä toimiston avointa ja sosiaalista henkeä.


Edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä:

  • aiempaa kokemusta assistentin tehtävistä sekä reskontran hoidosta
  • aitoa halua auttaa muita ja ratkaista eteen tulevia ongelmia positiivisella ja iloisella asenteella
  • organisointitaitoja, järjestelmällisyyttä ja tarkkuutta
  • muutoskyvykkyyttä ja valmiutta astua järjestötoiminnan vilkkaaseen arkeen
  • kokemusta erilaisten järjestelmien kanssa työskentelystä
  • kykyä työskennellä perustason ruotsin ja englannin kielellä. Organisaatio on kaksikielinen, joten toimiston kieltä on hyvä ymmärtää, mutta täysin sujuvaa ruotsin kielen osaamista ei vaadita. Työssä pääsee ajoittain työskentelemään myös englanniksi esim. Brysselin pääkonttorin kanssa.


Tarjoamme sinulle kokoaikaisen ja vakituisen työsuhteen organisaatiossa, jonka toiminnalla on aidosti merkitystä Suomen tulevaisuudelle ja lasten- ja nuorten yrittäjyyspoluille. Tehtävässä saat ympärillesi idearikkaan työyhteisön ja saman henkiset, järjestötoimintaan orientoituneet työkaverit. Pääset tarttumaan monenlaisiin asioihin ja vaalimaan työyhteisön mahtavaa yhteishenkeä.


Kiinnostuitko? Hae tehtävää mahdollisimman pian ja viimeistään su 26.7. mennessä rekisteröidyllä CV:lläsi painamalla "Hae"-painiketta (www.manpower.fi). Haastattelut aloitetaan heinäkuun loppupuolella hakuajan umpeuduttua, mutta valintoja haastatteluista saatetaan tehdä jo hakuajan aikana. Lisätietoja tehtävästä antaa ManpowerGroup Oy:n Recruitment Consultant Alma Rista [email protected].

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin.

Samankaltaiset työt