Aluepäällikkö (automaattiasemat)

St1 on pohjoismainen energiakonserni, jonka visiona on olla CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten jätepohjaisiin edistyneisiin etanolipolttonesteisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1300 St1- ja Shell-huoltoasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on 770 henkilöä. www.st1.com

Etsimme energia-alan innovatiiviselle suunnannäyttäjälle innostunutta ja tuloshakuista

ALUEPÄÄLLIKKÖÄ (AUTOMAATTIASEMAT)

Aluepäällikön monipuolisessa roolissa pääset omalla panoksellasi rakentamaan suomalaista energia-alan menestystarinaa. Toimit osana dynaamista Retail-organisaatiota, jossa vastaat mm. oman alueesi automaattiasemien liiketoiminnan kehittämisestä, myynnistä ja tuloksesta sekä myynninedistämisen toimenpiteistä. Saat mahdollisuuden kasvaa huoltoasemaliiketoiminnan laaja-alaiseksi ammattilaiseksi arvostetussa suomalaisessa energiakonsernissa. Toimipisteesi sijaitsee Helsingissä Triplassa sijaitsevassa pääkonttorissa, mutta työhösi sisältyy myös matkustamista vieraillessasi asemilla laatimasi aikataulun mukaisesti.

Kyseessä on määräaikainen sijaisuus ajalle 4/2021-12/2022.

Tehtävän keskeiset vastuualueet:

  • oman alueesi automaattiasemien operointi sekä toiminnan, asiakastyytyväisyyden, myynnin ja tuloksen kehittäminen
  • myynninedistämisen toimenpiteiden innovointi, toteuttaminen ja seuranta
  • kustannustehokkaan toiminnan varmistaminen sekä asetettujen tavoitteiden saavuttaminen
  • asemanhoitajien esimiehenä toimiminen St1:n hallinnoimilla asemilla

Tehtävässä menestyminen edellyttää:

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. tradenomi tai KTM) sekä aitoa halua kehittyä huoltoasemaliiketoiminnan ammattilaiseksi
  • hyviä vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitoja sekä itseohjautuvaa, tuloshakuista ja energistä työotetta
  • luovuutta ja näkemystä uusien kaupallisten ideoiden luomiseen sekä kyky viedä ideat maaliin asti
  • kykyä vastuulliseen ja rakentavaan yhteistyöhön sekä kumppaneiden että oman organisaatiosi kanssa
  • näyttöjä esimiestyöskentelystä
  • huumorintajuista, positiivista ja proaktiivista persoonaa, joka esimerkillään innostaa muita ja luo ympärilleen kannustavaa työilmapiiriä
  • valmiutta oppia nopeasti sekä halua kehittää itseäsi ja pitää tietotaitoasi aktiivisesti yllä
  • hyvää suomen ja englannin kielen taitoa, ruotsin kielen taito katsotaan eduksi

Tarjoamme sinulle:

  • pääset osaksi kasvavaa ja innovatiivista kotimaista energiakonsernia
  • mielenkiintoisen, vaihtelevan, haastavan ja mielekkään työn energia-alan näköalapaikalta
  • mukavat kollegat sekä huumorintajuisen työyhteisön, jossa on hauska tehdä töitä
  • näet työsi tulokset konkreettisesti, sillä pääset vaikuttamaan alueesi automaattiasemien toimintaan ja asiakkaiden tyytyväisyyteen
  • saat hyvän perehdytyksen tehtävään sekä organisaation tuen, joka mahdollistaa tehtävässä menestymisen
  • hyvät mahdollisuudet ottaa tulevaisuudessa lisää vastuuta kotimaisessa energiayhtiössä

Hae tehtävää heti osoitteessa www.experis.fi ja liitä mukaan palkkatoiveesi. Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Experiksen Senior Recruitment Consultant Mikko Rämänen, 050 516 0054 / [email protected].

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.