Viestintä- ja tapahtumakoordinaattori, Koneen Säätiö

Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton organisaatio, joka tukee apurahoin tieteellistä tutkimustyötä, kulttuuria ja taidetta sekä tieteen viemistä erilaisille yleisöille. Vuonna 2019 säätiö myönsi apurahoja, palkintoja ja lahjoituksia yhteensä yli 30 miljoonaa euroa. Säätiö ylläpitää Saaren kartanon kansainvälistä taiteilija- ja tutkijaresidenssiä Mietoisissa Varsinais-Suomessa. Säätiön päätoimipiste sijaitsee Lauttasaaren kartanossa Helsingissä.

Haemme säätiön viestintä ja yhteiskuntasuhteet -yksikköön

viestintä- ja tapahtumakoordinaattoria

tekemään säätiön viestintää ja tuottamaan apurahansaajien palveluita. Säätiöllä on uusi viestintästrategia, joka antaa tuoreet suuntaviivat viestinnän tekemiseen. Uudistamme seuraavan vuoden aikana säätiön visuaalista ilmettä ja verkkosivustoa sekä kehitämme sisältöjä vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa.

Tehtävä on äitiysvapaan sijaisuus ja se kestää vuoden 2021 loppuun asti. Sijaistat myös syksyllä 2021 kolmen kuukauden ajan säätiön viestintäpäällikköä hänen opintovapaansa ajan. Vastuullasi on päivittäisviestinnän kehittäminen ja toteuttaminen eri kanavissa sekä erilaisten verkkotilaisuuksien suunnittelu ja toteutus säätiön rahoittamille tutkijoille ja taiteilijoille.

Tarvitset tehtävässä vuorovaikutuksellista, sidosryhmiä kuuntelevaa otetta viestinnän tekemiseen, erinomaisia organisointitaitoja sekä strategista ja luovaa näkemystä viestinnän palveluiden kehittämiseen. Ymmärrät ja tunnet tieteen ja taiteen tekijöiden maailmaa sekä sinulla itselläsikin on ylempi korkeakoulututkinto. Arvostamme erityisesti tiedeviestinnän osaamista. Olethan joustava, ystävällinen ja innostava työkaveri. Tehtävässä tarvitaan sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa.

Tarjoamme itsenäisen ja riippumattoman organisaation edut sekä monipuoliset työtehtävät. Tässä roolissa pääset kehittämään yhden Suomen suurimman säätiön viestintää sekä työskentelemään tieteen ja taiteen aiheiden ja ammattilaisten parissa.

Koneen Säätiö pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta toiminnassaan. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Voit halutessasi ilmaista hakemuksessasi kuuluvasi johonkin mainituista ryhmistä. Käsittelemme kaikkea hakemuksessa antamaasi tietoa luottamuksellisesti.

Hae tehtävää palkkatoiveineen viimeistään 28.10. rekisteröidyllä cv:lläsi painamalla "Hae"-painiketta. Toteutamme rekrytoinnin yhteistyössä ManpowerGroupin kanssa.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Viestintäpäällikkö Heljä Franssila, Koneen Säätiö, 044 728 9908, [email protected]. Puhelinajat tiedusteluille: pe 23.10. klo 10-11 ja ma 26.10. klo 14-15.30.

Henri Repo, 044 759 0643, [email protected]
Alma Rista, 040 610 7241, [email protected]

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta.