Myyntijohtaja kiinteistövälitysalalle, Helsinki

Asiakkaamme on kiinteistövälitysalalla toimiva, vakavarainen ja tunnettu kiinteistökehitysorganisaatio. He ovat toimineet alalla menestyksekkäästi jo reilut kymmenen vuotta.

He ovat uudistamassa brändiään yhä modernimpaan, rohkeampaan ja yhä asiakaslähtöisempään suuntaan, ja etsivät tämän myötä joukkoonsa MYYNTIJOHTAJAA vastaamaan Helsingin toimipisteensä liiketoiminnasta ja tuloksesta.

Brändiuudistus julkaistaan muutaman viikon sisällä.

Siispä oletko sinä kiinteistövälityksen ammattilainen, joka on valmis ottamaan harppauksen uransa seuraavalle tasolle? Haluatko olla mukana luomassa ja jalkauttamassa uutta vahvaa brändiä ja sitä kautta vaikuttamassa asiakastyytyväisyyden kehittymiseen sekä myyntiin ja yrityksen menestymiseen?

Myyntijohtajana vastaat itsenäisesti koko Helsingin toimiston liiketoiminnasta ja tuloksesta. Vastaat toimiston pyörittämisestä sekä uusien työntekijöiden rekrytoinnista ja perehdyttämisestä.

Sinulla on palo myyntityöhön ja toiminnan kasvattamiseen. Ohjaat omalla työlläsi tiimiä yhä parempiin tuloksiin. Asiakkaiden esimerkillinen palveleminen ja heidän unelmiensa toteuttaminen on sinulle ensiarvoisen tärkeää.

Olet etsimämme henkilö, jos sinulta löytyy

  • LKV-pätevyys
  • vankkoja näyttöjä menestyksekkäästä työstä kiinteistövälityksen saralla
  • rohkeutta, vakuuttavuutta ja oikeanlaista asennetta johtotehtävässä toimimiseen
  • vahvaa halua menestyä, kasvattaa yrityksen myyntiä sekä kehittää organisaation toimintaa
  • asiakkaiden arvomaailman mukaista suoraselkäisyyttä ja esimerkillistä asennetta
  • taitoa sparrata ja ohjata tiimiä yhä parempiin tuloksiin

Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä vakavaraisessa organisaatiossa, loistoporukassa sekä erittäin kilpailukykyisen ansiotason. Tarjoamme lisäksi mahdollisuuden päästä välittämään omistajan uudis- ja kiinteistökehityskohteita sekä hallinnoinnista myyntiin tulevia kohteita.

Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Consultant Heli Villa, Experis, p. 050 5703 680.

Hae tehtävää sivujen www.experis.fi kautta painamalla Hae-painiketta.

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.