Palvelupäällikkö, Istekki

Me Istekkiläiset turvaamme yli kahden miljoonan suomalaisen arkea joka päivä ja mahdollistamme työllämme sujuvampaa yhteiskuntaa mm. kuntien asukkaille. Olemme osa suomalaisten arkea niin elämän suurissa ja haastavissa hetkissä huolehtimalla mm. sairaaloiden elämää ylläpitävistä laitteista ja sairaalan ICT-ympäristöistä, kuin aivan perusarjessa tuottamalla mm. koulujen ICT-ympäristöt. Roolimme on toimia arjen teknologiaturvaajana. Meitä istekkiläisiä on jo yli 700. Moniammatillista porukkaamme määrittelee osaaminen, asiantuntijuus ja vahva tekemisen meininki kaikessa mitä teemme asiakkaillemme!

Oletko sinä tulevaisuuden teknologiaturvaaja?

Vahvan kasvun myötä haemme Istekille Ouluun

PALVELUPÄÄLLIKKÖÄ

Tehtävässä vastaat asiakkaille tuotettavien järjestelmäpalveluiden muodostamasta kokonaisuudesta sekä siitä, että palvelut toimitetaan asiakkaille sovitun mukaisesti. Seuraat palveluiden laatua ja taloudellisten raamien toteutumista. Olet kiinnostunut toimialasta ja varmistat osaltasi sen, että Istekin tuottamat palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeisiin. Tehtävässä työskentelet tiiviissä yhteistyössä muiden istekkiläisten sekä palveluiden tuottamiseen osallistuvien kumppaneiden kanssa.

Tehtävässä menestyminen edellyttää kokemusta, taitoja ja tietoja seuraavista osa-alueista:

  • Kokemusta sovelluskehitykseen ja -ylläpitoon liittyvien palveluiden toimittamisesta ja hallinnoinnista
  • Kaupallista tai teknistä koulutustaustaa (AMK) ja aiempaa työkokemusta vastaavantyyppisistä tehtävistä
  • Vahvoja vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja sekä aktiivista asiakaspalveluasennetta
  • Kykyä hallinnoida sovelluskehityksen tiekarttaa ja raportoida palveluiden tilannetta
  • Oma-aloitteisuutta, aktiivisuutta ja kykyä hahmottaa ja johtaa suuriakin asiakokonaisuuksia
  • Halukkuutta ymmärtää ja selvittää asiakkaan toimintaa ja tarpeita
  • Halua kehittää organisaatiota, sen toimintaprosesseja sekä omaa osaamistasi
  • Erinomaisia kirjallisia ja suullisia taitoja
  • Projektiosaaminen katsotaan eduksi

Tarjoamme mielenkiintoisen näköalapaikan jatkuvasti kehittyvässä ja kasvavassa organisaatiossa. Meillä on tavoitteena olla toimialan paras työnantaja, jolla on alan osaavin henkilöstö ja parhaat esimiehet. Tavoitteeseen päästäksemme panostamme henkilöstön kehittämiseen ja kouluttamiseen sekä kannustavaan esimiestyöhön. Olemme toimialamme johtava kasvuyritys ja haluamme rekrytoida alan parhaat tulevaisuuden osaajat joukkoomme. Mikäli arvostat merkityksellistä itsensä toteuttamista vakaassa teknologiayhtiössä, sovit todennäköisesti yhteisöömme. Meillä saat tehdä työsi hyvin, sillä pääset toimimaan vakiintuneiden kumppaneiden ja alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Arvostamme myös balanssia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa. Lisäksi tarjoamme kattavat henkilöstöedut.

Työpisteesi sijainti on Oulu, mutta tarvittaessa voimme neuvotella myös muissa toimipisteissämme työskentelystä. Meillä etätyöskentely on myös joustavasti sovittavissa, joten työtä on mahdollista hoitaa myös muilta paikkakunnilta käsin.

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä ManpowerGroup Oy:n kanssa. Hae tehtävää rekisteröimällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteessa www.experis.fi viimeistään 1.10.2021 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Consultant Tiina Venäläinen, p. 050 300 4372 tai [email protected]

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.

Samankaltaiset työt