Tuotannon työnjohtaja, Moilas Oy

Moilas Oy perheyhtiön tarina alkoi pienestä kotileipomosta vuonna 1955. Tänään Moilas Oy on yksi Suomen suurimpia gluteenittomia tuotteita valmistava yksityinen leipomo. Leivonnan periaatteina ovat alusta asti olleet Saimi Moilasen opit rakkaus, rehellisyys ja raaka-aineet, jotka ohjaavat toimintaamme edelleen.

Moilas Oy on edelläkävijä erityisruokavaliotuotteiden valmistuksessa jo vuodesta 1985. Viemme tällä hetkellä Pieksämäellä leivottuja tuotteita kahdeksaantoista Euroopan maahan. Perheyhtiön kaksi leipomoa sijaitsevat Pieksämäellä ja myyntikonttori Helsingissä. Moilas Oy työllistää noin 100 henkilöä. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli noin 16 miljoonaa euroa, josta noin puolet tulee viennistä. Moilas tuotteiden kysyntä kasvaa voimakkaasti niin kotimaassa kuin viennissäkin.

Haemme Moilas Oy:lle

TUOTANNON TYÖNJOHTAJAA

Pieksämäelle varmistamaan tuotannon tehokasta, taloudellista ja turvallista sujumista sitoutuneella työotteella.

Tehtävässä johdat päivittäistä tuotantoamme osana työnjohtotiimiämme sekä osallistut tuotannonseurannan, -suunnittelun ja kehittämisenpalavereihin. Huolehdit elintarviketurvallisuus- ja turvallisuusstandardien toteutumisesta sekä koulutat tarvittaessa henkilöstöä laatuorganisaation kanssa. Lisäksi kehität yhdessä muun tuotannon johdon kanssa hävikinhallintaprosessiamme ja osallistut tarvittaessa tuotannon edustajana tuotteiden koeajoihin ja teollisiin testeihin.

Otat työstäsi henkilökohtaista omistajuutta ja pidät kiinni tehdyistä päätöksistä. Asetat selkeät tavoitteet, varmistat resurssit niiden toteutumiseksi ja seuraat tarkasti niiden toteutumista. Työnjohtajana otat kaikki mukaan, innostat muita, johdat esimerkilläsi ja annat ihmisille vastuuta. Päätöksentekijänä toteutat ne laadukkaasti ja ripeästi. Lisäksi on tärkeää, että tartut mahdollisuuksiin ja ajat muutoksia tuotannon ja henkilöstön osaamisen kehittämiseksi.

Odotamme sinulta

- teknisen alan tutkintoa tai muu soveltuvaa koulutusta
- kokemusta tuotantoympäristön työnjohdosta tai muuta soveltuvaa kokemusta
- tietämystä lainsäädännöstä turvallisuusasioiden ja työsuojelun osalta aikaisemman työkokemuksen tai kouluttautumisen kautta
- itsenäistä otetta, asioihin tarttumista ja ratkaisuhakuisuutta
- halua ja valmiuksia johtaa ihmisiä
- yhteistyö ja muutoskykyä

Tarjoamme sinulle

- työn maineikkaan ja perinteikkään yrityksen palveluksessa
- vastuullisen ja mielenkiintoisen tehtävän kansainvälisessä yrityksessä
- osaavan ja työhönsä sitoutuvan työyhteisön
- kilpailukykyisen palkan
- mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena hyvässä joukkueessa

Hae tehtävää osoitteessa www.experis.fi mahdollisimman pian, viimeistään 9.12.2021 ja liitä mukaan palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Emma Montell p. 040 775 3231 tai [email protected]. Lisätietoa tehtävästä antaa myös rekrytoiva esimies tuotantopäällikkö Tomi Vuorinen p. 040 503 5576, soittoajat torstaisin kello 14-16.

Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.