Työmarkkinoiden trendit, Uravinkit

Pidä hatustasi kiinni työnhaun muutosten pyörteissä

Sofi Ja Anni Blogi 2

Sales & Marketing Traineet Sofi Sarka ja Anni Heikkilä kirjoittavat työelämää käsittelevän blogisarjansa toisessa osassa ajatuksiaan työnhaun uusista tuulista valmistuvan opiskelijan näkökulmasta.

Työnhaun kentällä tuntuu olevan käynnissä aivan omanlaisensa ilmastonmuutos. Lähes yhtä suurten mullistusten keskellä saa nimittäin sielläkin tarpoa eteenpäin.  

Monenlaista yllätystä saattaa olla tiedossa, erityisesti heille, jotka tekevät pitkästä aikaa paluuta työnhaun maailmaan. Allekirjoittaneet ovat saaneet huomata jo lyhyidenkin taukojen jälkeen työnhaun pariin palatessa, että kappas, tällaisiakin työkaluja löytyy nykyään hakemiseen. Jos paussi on ehtinyt venyä lähemmäs 10 vuotta, on varmaa, ettei mikään ole ennallaan.

Nykyisessä digitaalisessa ja interaktiivisuuden pyörittämässä työnhaussa saa todella laittaa itsensä likoon. Uudet kanavat ja formaatit vaativat käyttäjältään aiempaa enemmän oma-aloitteisuutta, mutta tarjoavat myös huimasti enemmän mahdollisuuksia sekä löytää, että tulla löydetyksi vain napin painalluksella. Tähän liittyy myös hivenen kaksijakoisuutta, sillä vaikka työnhaku saattaa nykyisin tuntua valtavalta työmaalta, se on toisaalta teknisesti helpompaa kuin koskaan

Uhkakuvana on, että kaikki eivät pääse yhtä sujuvasti kiinni uusiin tekniikoihin ja osa putoaa muutoksen pyörteissä kokonaan työnhaun kelkasta. Tämä lisää väistämättä eriarvoisuutta työnhakuun, sillä ne, jotka tietävät mitä tekevät, ovat suuremmassa etulyöntiasemassa kuin koskaan aikaisemmin ja laskettelevat kirkkaasti ohi kaikista muista.

"Opiskelija saattaa joutua työnhaussa possujunaan"

Opiskelijan työnhakemista voisi verrata pikkulapseen huvipuistossa. Valikoimaa on ja intoa riittäisi päästä kaikkien laitteiden kyytiin, mutta pituus ei vielä aivan riitä. Työnhakuun lähtiessä opiskelijan lähtökohdat ovatkin hyvin eri maailmasta kuin kokeneemmilla konkareilla. Opiskelijastatusta kantava on lähtökohtaisesti aina liikkeellä ”ovesta sisään” mentaliteetilla, mikä näkyy työnhaussa pakollisen kokemuksen metsästyksenä.  Työelämän ovesta on astuttava sisään tavalla tai toisella ja tällöin vallitsee periaate ”hae kaikkiin mahdollisiin”, vaikka valituksi tuleminen olisikin epätodennäköistä. 

Siinä missä alallaan erikoistuneet ammattilaiset valikoivat kompetenssiensa mukaiset kohteet ja keskittyvät niistä mieluisimpiin, on opiskelijalla huomattavasti enemmän variaatiota hakukohteissa ja kovempia paloja purtavana niiden valinnassa. Yleensä sanotaan, että laatu ratkaisee. Opiskelijan työnhaussa se tuntuu kuitenkin olevan määrä, sillä vasta kokemus tuo oikeuden valita.

Oikeat kanavat valttina hakemisessa

Niin kuin työmaailma, työnhakukanavatkin kehittyvät ajan myötä. Nykypäivän helppokäyttöisten työnhakukanavien laajasta kirjosta on helppo löytää hakijan omiin tarpeisiin soveltuva kanava. Helppokäyttöisyyttä lisäävät muun muassa mobiili-applikaatiot, filtterit ja se, että tarvittava tieto on nopeasti saatavilla.  Laajasta kanavakirjosta oli hyötyä meille, kun lähdimme metsästämään omaa harjoittelupaikkaamme. Yhdeksi suosikiksi kanavien joukossa nousi ehdottomasti Linkedln, jonka kautta harjoittelupaikkamme löytyikin helposti. Linkedln:in kautta hakija pystyy helposti lähettämään hakemuksen ja löytämään tarvittavat tiedot yrityksestä. Hakemuksen vastaanotettuaan yritys pystyy näppärästi tarkistamaan hakijan osaamisen hänen Linkedln profiilistaan. Mikäli siis hakija kokee Linkedln:in itselleen sopivaksi hakukanavaksi, omaan profiiliin kannattaakin tosissaan panostaa ja pitää se ajan tasalla.

Hakijan valitessa kanavaa kannattaa kuitenkin miettiä sen sopivuutta sekä itselleen, että yrityksen näkökulmasta. Työnhaussa joutuu laittamaan itsensä peliin ja se on hyvä tehdä tavalla, joka tuntuu itselle luontevalta. Aivan samalla tavalla yritykset käyttävät omalle toiminnalleen soveltuvia työnhakukanavia. Lopputuloksena tekijä kohtaa tehtävänsä työnhaun kentällä.

Onnistunut hakuprosessi on kahden kauppaa

Hakijat saavat varmasti kuulla kyllästymiseen asti siitä, kuinka erottuva hakemuksen täytyy olla, jotta olisi realistiset mahdollisuudet tulla valituksi. Entäpä pöydän toinen puoli, tulisiko ilmoitusten nousta esille siinä missä hakijankin?

Työpaikkailmoituksien seasta löytyy hyvinkin ympäripyöreitä ilmoituksia, joissa varsinainen tehtävänkuva jää helposti pimentoon. Niin kuin ei lattea hakemus, ei ilmoituskaan, anna henkeä haukkovaa lopputulosta. Työnantajien haasteena varmasti onkin kantaa vastuu riittävän informatiivisesta ja inspiroivasta, mutta kuitenkin todenmukaisesta hakuilmoittamisesta. Pienistäkin eroista tulee merkittäviä, kun on käynyt läpi 10 ilmoitusta ”positiivisesta tiimipelaajasta, joka ei pelkää haastaviakaan tilanteita”.      

Voisi kuvitella, että työnantajat haluaisivat välittää itsestään kuvaa kiinnostavana ja erottuvana kohteena, mutta hakijan näkövinkkelistä tämä jää valitettavasti toteutumatta, jos ilmoituksessa ei ole antaa mitään konkreettista. Työnhakija, myös uransa ensiaskelia ottava, tarvitsee syyn hakea siinä missä työnantajakin tarvitsee syyn valita.

Arvosta kehitystäsi, mutta älä pysähdy

Omaa tämänpäiväistä työnhakua kannattaakin peilata menneeseen ja huomata kuinka paljon on oppinut. Voimmekin todeta kehittyneemme hurjasti ensimmäisestä kesätyöpaikkahausta tähän päivään ja meidän työnhakuumme esimerkiksi tätä harjoittelupaikkaa varten. Omista suorituksistaan on oltava ylpeä, sillä jokainen onnistunut hakuprosessi antaa valmiuksia uusien haasteiden kohtaamiseen. Työnhaun muutokset ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen, joten pysy pyörteissä mukana ja pidä kiinni osaamisestasi.