Urasuunnittelu, Uravinkit

Hyödynnä työharjoitteluasi menestyäksesi tulevaisuudessa

Tyoharjoittelu Blogikuva

​Työharjoitteluista on tullut lähes pakollinen osa tutkinnon suorittamista. Tässä blogissa kerromme, kuinka hyödynnät harjoittelua mahdollisimman tehokkaasti urakehityksessäsi.

Työharjoittelu kestää vain pienen hetken, mutta sen vaikutus on suurempi kuin odottaisi. Seuraa näitä ohjeita, jotta saat harjoittelusta kaiken irti tulevaisuuttasi varten.

Rakenna henkilöbrändiäsi oikealla harjoittelupaikalla

Harjoittelujaksot ovat yksi tärkeimmistä asioista ansioluettelossasi, tutkintosi ohella. Koska harjoittelupaikka on sidoksissa henkilöbrändiisi, tulisi sen olla harkitumpaa kuin esimerkiksi pelkkä mapittaminen ja toimistopapereiden arkistointi sukulaisen työpaikalla. Käytä siis aikaa ja pohdi, minkälaiset harjoittelupaikat ja työtehtävät parhaiten edistävät tulevaisuuden urasuunnitelmiasi. Luo sitten lista niistä yrityksistä, joista olet kiinnostunut. Vaikka yritys ei olisikaan aktiivisesti palkkaamassa harjoittelijaa, ole heihin silti yhteydessä, sillä proaktiivisuutesi saatetaan palkita.

Nimitä itsellesi mentori tai mentoreita

Monissa harjoittelupaikoissa on mentori, jonka tehtävänä on tukea ja ohjata harjoittelijan työtä. Jos tarjolla ei ole mentoria, sovi esimiehesi kanssa harjoittelun alussa, keneltä saat tukea ja sparrausta roolissasi tai kuka vastaa käytännön työssä ilmeneviin kysymyksiin. Jos saat mentorin tai ”harjoittelujakson kummin”, muista hyödyntää hänen kokemustaan ja näkemystään mahdollisimman monipuolisesti. Suhteiden luominen mentorin kanssa voi auttaa tilanteissa, joissa tarvitset suositteluja, uravinkkejä ja vihjeitä mahdollisista työpaikoista.

Kysy, kysy ja kysy

Työelämässä on vaikeaa sanoa ”Minä en osaa”. Voi olla haastavaa myöntää, että tarvitset apua. Harjoittelu on kuitenkin se ajanjakso, jolloin kukaan ei odota sinulta täydellistä itsenäisyyttä tai osaamista. Käytä tätä hyödyksesi kysymällä kysymyksiä aiheesta kuin aiheesta, jos olet niistä yhtään epävarma. Muista, että työharjoittelu on nimenomaan mahdollisuus oppia lisää ja uutta.

Tee ne vaatimattomaltakin tuntuvat tehtävät

Epäkiitollisten tehtävien tekemistä osana harjoittelua pidetään usein jo kliseenä, mutta on totta, että niitä joskus joutuu tekemään. Houkutus kiirehtiä näiden simppeliäkin simppelimpien tehtävien kanssa voi olla suuri, ja saatat ajatella, että nämä tehtävät eivät ole arvoisiasi. Taitojesi lisäksi kehität työharjoittelussa kuitenkin myös mainettasi ja suhteitasi.

Harjoittelut eivät ole kestoltaan kovin pitkiä, joten sinulla on vain lyhyt aika tehdä vaikutus, joten jopa pienimmätkin tehtävät kannattaa tehdä niin hyvin kuin osaat. Saatat jopa myöhemmin huomata, että yksinkertaisetkin työtehtävät voivat olla niitä, jotka maksavat itsensä takaisin pitkällä aikavälillä.

Vaikka työharjoittelut tuovat usein vain entry-tason kokemusta, ne opettavat myös vastuuta. Työharjoittelu on enemmän kuin pelkkä rivi CV:ssä – se tarkoittaa myös kasvua, kehitystä ja oppimista. Ota siis harjoittelusta kaikki hyöty irti!

Etsitkö työpaikkaa? Katso tästä avoimet työpaikkamme!