YES-EU Oy hakee Business Controlleria tukemaan kasvua ja kehitystä
YES-EU on sähköisten ajoneuvoratkaisujen ja uuden teknologian kokonaisratkaisujen maahantuoja sekä palvelutalo. Olemme alamme ehdottomia edelläkävijöitä. Tarjoamme asiakkaillemme kaikki sähköisen liikenteen ratkaisut yhdeltä luukulta - ajoneuvoista ja latausratkaisuista aina käyttöönottoon, huoltoon ja elinkaaren hallintaan saakka. Meiltä asiakas saa kokonaispalvelun, jossa yhdistyvät laadukkaat tuotteet, asiantunteva tuki ja pitkäjänteinen kumppanuus.
Olemme erityisesti tunnettuja markkinoiden parhaista sähköbusseista ja teholatauslaitteista, mutta laajennamme jatkuvasti toimintaamme uusille markkinoille, uusiin tuotteisiin ja monipuolisempiin palveluihin. Toimintamme Suomessa käynnistyi vuonna 2019, ja olemme kasvaneet nopeasti, mutta kannattavasti.
Tänään YES-EU työllistää jo yli 40 alan ammattilaista Suomessa, ja olemme osa kansainvälistä YES-EU Group -konsernia, joka toimii Pohjoismaissa sekä useissa Keski-Euroopan maissa.
Tehtävä: Business Controller
Haemme analyyttistä ja liiketoiminnasta kiinnostunutta Business Controlleria kasvuyritykseemme tukemaan päätöksentekoa datan avulla ja kehittämään talouden prosesseja. Tässä roolissa toimit liiketoiminnan taloudellisena sparraajana, pääset rakentamaan raportointia ja ennustamista, tekemään monipuolisia analyysejä sekä osallistumaan talouden kehityshankkeisiin. Työsi vaikuttaa suoraan liiketoiminnan kasvuun ja kannattavuuteen, ja teet tiivistä yhteistyötä talousjohtajan ja muun tiimin kanssa.
Keskeiset vastuut:
- Sisäisen laskennan ja johdon raportoinnin kehittäminen ja tuottaminen
- Budjetti- ja ennusteseurannan omistajuus (rullaava ennustaminen)
- Kassavirran analysointi ja ennustaminen yhdessä taloustiimin kanssa
- Projektien kannattavuusanalyysit ja laskennan kehitys
- Ad hoc -analyysit sekä markkina-, kilpailija- ja asiakasanalyysit
- Myynnin tukeminen laskelmilla (esim. business-mallit, kustannusvertailut)
- Datan hallinta ja tulevaisuudessa mahdollisesti tietovarastojen kehittäminen
Ketä etsimme?
Menestyt tehtävässä, jos sinulla on:
- Soveltuva korkeakoulututkinto (esim. kauppatieteet, tuotantotalous, tietojenkäsittely, data-analytiikka)
- Kokemusta Business Controllerin, analyytikon tai vastaavista talousanalyysin tehtävistä
- Hyvä ymmärrys talouden prosesseista ja kiinnostusta liiketoiminnan kehittämiseen
Lisäksi arvostamme:
- Analyyttistä ja kehitysorientoitunutta otetta
- Proaktiivisuutta ja hyviä yhteistyötaitoja
- Hyvät IT- taitoja, etenkin Excel- osaaminen tärkeää
- Kiinnostus datan hyödyntämiseen ja raportoinnin kehittämiseen (SQL/Python- tms. osaaminen katsotaan eduksi, mutta ei pakollista)
- Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa
Mitä tarjoamme?
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden liittyä kasvuyritykseen, jossa pääset vaikuttamaan talouden kehitykseen ja rakentamaan uusia toimintamalleja yhdessä muun tiimin kanssa. Saat vastuullisen roolin, jossa voit kehittää osaamistasi ja olla mukana muovaamassa alan tulevaisuutta. Meillä viihdytään hyvin - panostamme henkilöstön hyvinvointiin, joustaviin työjärjestelyihin ja jatkuvaan kehittymiseen. Työskentelet osana tiimiä, jossa arvostetaan yhteistyötä, avoimuutta ja uusia ideoita.
Työsuhteen etuihin kuuluvat mm.:
- Kiinteä kuukausipalkka + kannustava bonusjärjestelmä
- Kattava työterveys ja sairauskuluvakuutus
- E-passi (liikunta/kulttuuri) ja puhelinetu
- Laavu Performancen valmennus/coaching-palvelut
- Joustavat työajat ja hybridityömahdollisuus
Työsuhde: Vakituinen, kokoaikainen
Sijainti: Vantaa (hybridityö)
Aloitus: Heti sopivan henkilön löydyttyä
Hakeminen
Lähetä hakemuksesi ja CV:si meille hakulinkin kautta. Emme valitettavasti voi käsitellä hakemuksia sähköpostitse. Hakuaikaa on 1.2.2026 asti.
Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Juhani Äikäs, puh. 040 5727 556, [email protected].