Myynti- ja markkinointijohtaja, Intellipocket Oy


Intellipocket myy ja markkinoi digitaalisia ratkaisuja yrityksille ja järjestöille kanta-asiakasohjelmien ja jäsenyyksien hallintaan. Tuotteemme on patentoitu yli 20 patentilla ja sitä käytetään seitsemässä euroopan maassa. Yli 50 asiakkaan joukosta löytyy esimerkiksi Colgate Palmolive, S-ryhmä, Fennia, Teollisuusliitto ja HolidayClub.


Intellipocketin tavoitteena on voimakas kasvu. Intellipocket on kasvanut maltillisesti viimeiset 4 vuotta kehittäen teknologiaa skaalautuvaksi ja iskukykyiseksi kokonaisuudeksi. Pandemian jälkeen painopiste siirtyy teknologiakehittämisestä uuden teknologian myyntiin, myynnin prossien kehittämiseen ja kaupalliseen skaalautumiseen.


Intellipocket tarvitsee kanta-asiakasohjelmien osaamista omaavaa myynti- ja markkinointijohtajaa toteuttamaan myynnin kasvua Suomessa ja muualla Euroopassa. Tutustuttuasi nykytilaan, tuotteisiin ja nykyasiakkaisiin pääset rakentamaan myynnin ja markkinoinnin suunnitelmat tulevaa varten yhdessä liiketoiminnan johdon kanssa. Vastaat asiakkuuksien ja myynnin prosessien rakentamisesta ja toteutuksesta "hands on". Ymmärrät kanta-asiakasohjelmien strategisen merkityksen liiketoiminnalle ja osaat konsultatiivisella ja myös teknisen ratkaisumyynnin lähestymistavalla esittää miten Intellipocketin tuotteet tukevat ja mahdollistavat asiakkaiden liiketoimintaa. Myynti- ja markkinointijohtaja raportoi toimitusjohtajalle.


Tehtävässä menestyminen edellyttää:


- Myyntijohtajana sinulla on jo aiempaa näyttöä kyvystäsi tunnistaa ja luoda myyntimahdollisuuksia. Omaat vahvat myynnin johtamisen ja ihmisten motivoinnin taidot konsultatiivisella otteella.
- Kanta-asiakasohjelmien tuntemus erityisesti digitaalisena toteutuksena.
- Intohimoa myyntiin ja asiakassuhteiden hoitamiseen.
- Paineensietokykyä, rohkeutta ja taitoa hallita yhtä aikaa useita projekteja ja saattaa ne tehokkaasti päätökseen.
- Suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen kielitaito ovat pakollisia tässä kansainvälisessä tehtävässä.


Intellipocketin 4 hengen tiimi työskentelee päivittäin Espoossa, Aalto Yliopiston tiloissa (Otakaari 5), mutta voit työskennellä myös osittain etänä.


Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Experiksen kanssa. Hae rekisteröimällä cv:si ja lisäämällä palkkapyyntösi sivustolla www.experis.fi viimeistään 20.6.2021. Lisätietoja antaa Senior Consultant Annika Antonen, [email protected] tai +358 44 281 4001.



Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.