Taloushallinnon assistentti

Etsimme nyt Vantaalla sijaitsevalle asiakasyrityksellemme oma-aloitteista ja asiakaspalveluhenkistä taloushallinnon assistenttia määräaikaiseen työtehtävään.

Tämä on oiva mahdollisuus sinulle, mikäli haluat työskennellä osana kansainvälistä, logistiikka-alalla toimivaa yritystä. Kyseessä on kolmen kuukauden pituinen määräaikainen työsuhde. On myös mahdollista, että työt jatkuvat tämän jälkeenkin. Jatko varmistuu myöhemmin.

Tehtäväsi liittyvät pääasiassa ostolaskujen esitiliöintiin Basware- ja SAP-järjestelmissä. Osan reskontraan liittyvästä perustekemisestä asiakasyrityksemme on parhaillaan siirtämässä ulkomaiden palvelukeskusten hoidettavaksi. Tulet tässä roolissa toimimaan linkkinä Suomen reskontratiimin ja ulkomailla sijaitsevien palvelukeskusten välillä. Säännöllinen viestintä ja kommunikointi palvelukeskusten suuntaan tapahtuu englannin kielellä. Tehtävä pitää sisällään myös hyvin paljon rutiininomaista tekemistä. Sinulla ei tarvitse olla aiempaa työkokemusta logistiikka-alalta, mutta toivomme kokemusta ja osaamista ostolaskujen käsittelystä sekä tiliöinnistä. Hyödynnät lisäksi työssäsi kaikkia yleisimpiä MS Office-ohjelmia, erityisesti Excel on sinulle tuttu päivittäinen työkalu.

Säännöllinen työaika on 37,5h/viikko. Työtä tehdään arkisin joustavasti klo 7-17 välillä viihtyisässä toimistossa mukavassa ja rennossa porukassa, jossa jokainen puhaltaa yhteen hiileen. Tehtävässä on mahdollisuus työskennellä osittain etänä perehdytyksen jälkeen.

Toivomme lisäksi hakijoilta:

- Tehtävään soveltuvaa koulutusta (esim. merkonomi tai tradenomi)

- Jonkin verran aiempaa työkokemusta vastaavanlaisesta tehtävästä

- Hyvää osaamista sekä haltuunottokykyä taloushallinnon ohjelmistoista (tulet käyttämään työssäsi mm. SAP-järjestelmää)

- Hyviä Excel-taitoja

- Työkielinä suomi ja englanti

- Uteliaisuutta / halua selvittää erilaisia haasteita

- Oma-aloitteista ja itseohjautuvaa työskentelyotetta

- Erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja

Parhaiten tässä tehtävässä pärjää henkilö, jolla on tarkka ja huolellinen työote. Haluat myös tutkia ja selvittää asioita, jos vastaan tulee ihmeellisyyksiä. Olet asiakaspalveluhenkinen ja haluat tehdä työtä, jolla on tarkoitus. Toivomme myös, että sinulla on halu oppia uusia asioita.

Tarjoamme sinulle:

- Määräaikaisen työsuhteen ManpowerGroupin kautta

- Asiakasyrityksemme nykyaikaiset ja viihtyisät toimistotilat, jossa on hyvä työskennellä

- Osittaisen etätyömahdollisuuden

- Pienen ja mukavan työtiimin, jossa on avoin ilmapiiri. Yhdessä tehdään ja sinulla on aina oman tiimisi tuki lähettyvillä

Kiinnostuitko?

Mikäli tämä työtehtävä herätti kiinnostuksesi, haethan tätä työpaikkaa mahdollisimman pian. Sisällytäthän myös palkkatoiveesi työhakemukseesi. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä. Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä ManpowerGroupin kanssa.

Lisää tietoa tästä tehtävästä antavat sinulle:

Senior Delivery Manager Heidi Yrjä p. 040 1546 747, [email protected]

Talent Aqcuisition Consultant, Roosa Marjanen, p. 040 5679 360, [email protected]

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta.