Tehy on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö, johon kuuluu 160 000 koulutettua alan ammattilaista tai alalla opiskelevaa. Tehy on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäsen. Tehyn jäsenet toimivat sekä julkisella että yksityisen sektorin palveluksessa. Työmarkkinaedunvalvonnan lisäksi Tehy on vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja ja sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntija.
Meidät tunnistaa siitä, että tuemme toisiamme kaikissa työelämän käänteissä. Olemme yhteisö, josta saa turvaa, mutta myös iloa ja energiaa. Meissä on voimaa tehdä muutos. Haemme nyt joukkoomme
Tilinpäätöstaitoista kirjanpitäjää
työskentelemään osana Tehyn taloustoimialaa. Meillä pääset tekemään tiivistä yhteistyötä jäsenyhdistyksiemme kanssa. Työpäiväsi muodostuvat monipuolisista taloushallinnon tehtävistä, kuten kuukausittaisesta kirjanpidosta, maksuliikenteestä, ostoreskontrasta, raportoinnista ja tilinpäätöksistä. Lisäksi hoidat myös pienen liiton (kahden henkilön) palkanlaskennan. Tarvittaessa toimit myös tiimimme muiden jäsenten sijaisena.
Käyttämämme ohjelmistot ovat: Fennoa kirjanpito-ohjelma, M2-matkalaskuohjelma, Mepco palkanlaskentaohjelma.
Tarjoamme sinulle monipuolisen työn asiantuntevassa ja innostavassa työyhteisössä. Meillä viihdytään juuri uudistetussa toimistossamme Helsingin Vallilassa, mutta erinomaiset työvälineet mahdollistavat työskentelyn myös joustavasti hybridimallin mukaan. Työhyvinvointiasi tukee mm. liukuva työaika, kattava terveydenhuolto sekä lounas- ja virike-edut. Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät Tehyssä sovellettavan työehtosopimuksen mukaisesti.
Menestyäksesi tehtävässä toivomme sinulta:
- Tehtävään soveltuvaa koulutusta sekä kokemusta vastaavista tehtävistä
- Palkanlaskentakokemusta
- Erinomaista suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa
- Microsoft Office-ohjelmistojen, erityisesti Excelin käyttötaitoa
- Kykyä omaksua ja käyttää erilaisia tietojärjestelmiä
- Tiimityöskentelytaitoja
Arvoihimme kuuluu yhdenvertaisuuden ja työelämän tasa-arvon edistäminen niin ammatillisesti kuin naisten ja miesten välillä. Uskomme yhdessä tekemiseen, joka päivittäisessä tekemisessämme näkyy oma-aloitteisena sekä palveluhenkisenä työotteena. Tutustu meihin: https://www.tehy.fi/fi
Kiinnostuitko? Hienoa! Nyt on sinun vuorosi. Lähetä hakemus palkkatoiveineen oheisen linkin kautta 23.10.2023 mennessä. Etenemme haastatteluihin vasta hakuajan jälkeen. Lisätietoja työtehtävästä Experikseltä antaa Senior Consultant Mari Mielonen, p. 040 623 7032 tai sähköpostitse [email protected]
Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.