Tuotepäällikkö

Nähdäksesi alkuperäisen työpaikkailmoituksen Experiksen verkkosivuilla, klikkaa tätä linkkiä.



Moilas Oy perheyhtiön tarina alkoi pienestä kotileipomosta vuonna 1955. Tänään Moilas Oy on yksi Suomen suurimpia gluteenittomia tuotteita valmistava yksityinen leipomo. Leivonnan periaatteina ovat alusta asti olleet Saimi Moilasen opit rakkaus, rehellisyys ja raaka-aineet, jotka ohjaavat toimintaamme edelleen.

Moilas Oy on edelläkävijä erityisruokavaliotuotteiden valmistuksessa jo vuodesta 1985. Viemme tällä hetkellä Pieksämäellä leivottuja tuotteita kahdeksaantoista Euroopan maahan. Perheyhtiön kaksi leipomoa sijaitsevat Pieksämäellä ja myyntikonttori Helsingissä. Moilas Oy työllistää noin 100 henkilöä. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli liki 17 miljoonaa euroa, josta noin puolet tulee viennistä.

Haemme Moilas Oy:lle Pieksämälle

TUOTEPÄÄLLIKKÖÄ


Vastaat
tehtävässäsi kaupallisten tavoitteidemme/projektiemme systemaattisesta ohjaamisesta kehittyvän S&OP prosessimme mukaisesti ja kehität sitä edelleen muiden toimintojen vastuutoimijoiden kanssa. Keskeistä tehtävässä S&OP toimintamallin mukaisen muutoksen aikaansaaminen ja sen juurruttaminen organisaatioon.

Ohjaat organisaatiomme muutosta S&OP prosessimme edelleen kehittämiseksi. Tehtävä on Moilas Oy:ssä uusi. Tehtävässä raportoit suoraan toimitusjohtajalle.

Tehtävänkuva:

- prosessiemme kehittäminen S&OP viitekehyksen mukaisesti
- myynnin tukeminen kaupallisten mahdollisuuksien tunnistamisessa ja myynticaseissa
- vastaat tuotteiden hinnanmuodostuksesta osana S&OP prosessia
- kaupallisten projektien hallinta ja ohjaaminen tuotantoon viemiseksi
- yhteistyö päivittäistavarakaupan ja muiden päämiesten kanssa
- ennustaminen, suunnittelu ja ohjaaminen S&OP prosessissa
- KPI mittareiden toteutumisen seuranta
- prosessiin vaikuttaminen tavoitteiden toteutumiseksi
- tuotannon kapasiteettihallinnan ja suorituskyvyn tukeminen
- päivittäisen koordinaation ja yhteistyön vahvistaminen Moilas Oy: n eri toimintojen välillä

Tehtävän kyvykkyysvaatimukset:

- tuotantotaloudellinen tai tekninen peruskoulutus
- kaupallinen ajattelu
- orientaatio jatkuvaan kehittämiseen
- muutosten aikaansaamisen kyky
- yhteistyötaidot
- itsenäinen ja proaktiivinen toimintaote
- sujuva suomen ja englannin kielen taito
- tietojärjestelmäosaaminen, ymmärrys toiminnanohjauksen ja myynnin järjestelmistä
- Office-osaaminen

Tarjoamme sinulle:

- erinomaisen näytönpaikan toimintamme kehittämiseksi
- vastuullisen ja mielenkiintoisen tehtävän kansainvälisessä toimintaympäristössä
- kilpailukykyisen palkan
- jousto- ja etätyömahdollisuuden

Hae tehtävää osoitteessa www.experis.fi mahdollisimman pian ja liitä mukaan palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Emma Montell p. 040 775 3231 tai [email protected].

Experis on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.