Talous- ja kumppanuuspäällikkö

Oletko talousosaaja, joka haluaa vaikuttaa Suomen nuorten valmiuksiin pärjätä tulevaisuudessa? Haluatko olla kanssamme vaikuttamassa ja rakentamassa kunnianhimoiseen kasvuun tarvittavia työkaluja, prosesseja ja verkostoja?

Nuori Yrittäjyys ry (NY) on voittoa tavoittelematon yhdistys ja yrittäjyyskasvatuksen kärkijärjestö Suomessa. Tarjoamme lasten ja nuorten yrittäjyysasennetta, työelämätaitoja ja taloudenhallintaa tukevia ohjelmia, jotka toteutetaan kouluissa osana opetusta. Ohjelmamme tavoittavat 35 % Suomen kouluista ja oppilaitoksista. Kunnianhimoinen tavoitteemme on saada pitkäkestoiset ohjelmamme kaikkiin kouluihin vuoteen 2025 mennessä kestävämmän rahoituspohjan, entistä laajempien yritys- ja työelämäverkostojen sekä kuntien, opettajien ja koulujen kanssa tehtävän yhteistyön avulla. Tätä työtä tukee vuonna 2019 käynnistynyt alueverkostomme. Työtämme vauhdittaa 117 maassa toimiva Junior Achievement (JA) -verkosto, jonka kansainvälinen osaaminen on toimintamme tukena.

Haemme nyt kasvavaan joukkoomme Pasilassa sijaitsevalle toimistollemme

TALOUS- JA KUMPPANUUSPÄÄLLIKKÖÄ

Rooli on uusi ja pääset osaltasi vaikuttamaan sen sisältöön. Työssäsi vastaat yhdistyksen taloushallinnosta ja kumppanuusyhteistyöstä sekä pääset rakentamaan kasvavan alueverkoston rahoitusmallia. Laadit yhdistyksen budjetin ja taloudenseurantajärjestelmän sekä tuet rahoitushakemusten tekoa ja autat projektibudjettien suunnittelussa. Kehität taloushallinnon prosesseja, toimit tilitoimiston yhteyshenkilönä, vastaat säännöllisestä raportoinnista ja toimit toiminnanjohtajan tukena hallitustyöskentelyssä. Työparina sinulla on toimistoassistentti ja raportoit työssäsi toiminnanjohtajalle.

Mitä odotamme sinulta:

  • tehtävään soveltuvaa koulutusta (esim. KTM / tradenomi)
  • aikaisempaa kokemusta vastuullisista taloushallinnon tehtävistä kasvuorganisaatiossa
  • ymmärrystä taloushallinnon prosesseista ja niiden kehittämisestä
  • itsenäistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta ja hyviä projektinhallinnan taitoja
  • hyviä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja
  • sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa, kaksikielisessä järjestössämme ruotsin kielen osaaminen katsotaan eduksi

Tarjoamme sinulle vakituisen työsuhteen organisaatiossa, jonka toiminnalla on aidosti merkitystä Suomen tulevaisuudelle ja lasten- ja nuorten yrittäjyyspoluille. Tehtävässä pääset kehittämään järjestön taloushallintoa ja tukemaan sen kasvua. Vaikutat vahvasti kumppanuussuhteisiin, viimeistelet sopimuspaketteja ja pääset rakentamaan monipuolista ja pitkäjänteistä yhteistyötä sidosryhmiemme kanssa. Saat ympärillesi vastuuntuntoisen ja innostuneen työyhteisön ja samanhenkiset, järjestötoimintaan orientoituneet työkaverit.

Kiinnostuitko? Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Experiksen kanssa.

Hae tehtävää rekisteröimällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen 21.9.2020 mennessä osoitteessa www.experis.fi

Lisätietoja tehtävästä antaa Experiksen konsultti Heli Villa (p. 050 570 3680) seuraavina ajankohtina:

  • pe 4.9. klo 14 - 16
  • ti 8.9. klo 9 - 11
  • ke 16.9. klo 14 - 16

Experis™ on johto- ja asiantuntijatason rekrytointi- ja projektiratkaisuihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Luomme uusia ura- ja kasvumahdollisuuksia osaaville yksilöille ja autamme asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa nopeammin. Olemme erikoistuneet IT- ja insinöörialan sekä taloushallinnon, myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja henkilöstöhallinnon osaamisalueisiin. Vuosittain etsimme asiakkaidemme avainpaikoille tuhansia alansa parhaita täsmä- ja erityisosaajia, esimiehiä ja johtajia. Experis on osa ManpowerGroupia.